Ursula

Ulkomaat

"Valiojoukon" astronauttilegenda kuoli

Julkaistu:

Yksi Nasan avaruuslentojen pioneereista, astronautti Wally Schirra on kuollut. Hän kuoli torstaina Kaliforniassa 84-vuotiaana. Schirra oli yksi Yhdysvaltain ensimmäisistä astronauteista, joita kutsuttiin myös nimellä The Right Stuff - Valiojoukko.

Samanniminen elokuva vuonna 1983 teki astronauttiseitsikosta legendoja. Leffassa Schirraa näytteli Lance Henriksen. Schirra tosin ei itse pitänyt elokuvasta ollenkaan.

Valiojoukkoon kuuluivat 1960-luvun alussa Schirran lisäksi astronautit Gordon Cooper, Scott Carpenter, John Glenn, Alan Shepard, Gus Grissom ja Deke Slayton.

Schirra oli viides amerikkalainen avaruudessa ja kolmas, joka kiersi lennollaan maapallon.

Schirra oli myös ainoa astronautti, joka ehti lentää kaikilla kolmella Nasan ensimmäisistä avaruusraketeista, eli Mercurylla, Geminilla ja Apollolla.

Valmisteli matkaa
Kuulennoille

Schirra kiersi viidennellä Mercury-lennolla Maan kuusi kertaa lokakuussa 1962. Hän oli myös Gemini 6:n komentaja 1965.

Hän osallistui myös kuumatkoihin tähtäävään Apollo-projektiin. Schirra oli ensimmäisen miehitetyn Apollo-lennon, 11 päivää kestäneen Apollo 7:n komentaja lokakuussa 1968.

Apollo 7:n lennon tarkoituksena oli testata avaruusalusta myöhempiä Kuulentoja varten.

Ensimmäinen laskeutuminen Kuuhun tehtiin heinäkuussa 1969 Apollo 11:n lennolla. Schirra jäi samana vuonna eläkkeelle Nasasta ja laivastosta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

  2. 2

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  3. 3

    Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

  4. 4

    Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

  5. 5

    Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

  6. 6

    Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

  7. 7

    Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

  8. 8

    Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

  9. 9

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  10. 10

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  2. 2

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  5. 5

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Toni Edelmann on kuollut

  9. 9

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  10. 10

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  7. 7

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

  2. 2

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  3. 3

    Sharon Stone, 59, uusi vahingossa ikonisen Basic Instinct -elokuvan kohuposeerauksensa – mitkä sääret!

  4. 4

    Tähdenlentojen yö on käsillä – näin vangitset meteorin kameralla

  5. 5

    Uusnatsien mielenosoituksen osallistuja liikkui sotilaan asussa – Pääesikunta: Jos aito sotilaspuku, käyttö on kielletty

  6. Näytä lisää