Politkovskajan murhaajaksi epäilty valmis antautumaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Politkovskajan murhaajaksi epäilty valmis antautumaan

Julkaistu: 2.12.2008 18:54

Toimittaja Anna Politkovskajan murhaajaksi syytetty Rustam Mahmudov on valmis antautumaan, jos hänelle taataan puolueeton oikeudenkäynti.

Näin ilmoitti Rustamin veljeksiä puolustava asianajaja Murat Musajev tiistaina Moskovassa.

- Hän haluaa antautua, mutta hän tarvitsee takeita turvallisuudestaan, Musjaev sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.

Eho Moskvy -radioaseman haastattelussa asianajaja selvensi, että Mahdmudov uskoo joutuneensa jonkunlaiseksi sijaiskärsijäksi asiassa.

- Hän tarvitsee suojelua niiltä ihmisiltä, jotka eivät halua, että hän ilmestyisi oikeuden eteen, Musajev muotoili.

Asianajajan mukaan Rustam Mahdmudovin vaatimukset ovat olleet viranomaisten tiedossa jo pitkän aikaa.

- Hän lähetti pyyntönsä tutkijoille useita kuukausia sitten. Mutta tutkinnanjohto ei ole pystynyt antamaan sellaisia takuita, joita Rustam haluaisi.

Musajev puolustaa parhaillaan meneillään olevassa oikeudenkäynnissä jo kahta muuta Mahdmudovin veljestä, joita syytetään osallisuudesta murhan toteuttamiseen. Veljekset ovat kiistäneet syyllisyytensä ja myös heidän vanhempansa ovat vannoneet poikiensa viattomuutta.

Kaksi vuotta sitten murhatun Politkovskajan perhe on ollut tyytymätön oikeudenkäynnin kulkuun, sillä sen paremmin itse murhan toteuttajaa kuin sen tilaajaakaan ei ole vielä saatu kiinni.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?