Satu, Luukas

Ulkomaat

Tulvauhrien määrä nousee Brasiliassa

Julkaistu:

Pelastusmiehistöt jatkoivat tulvien saartaminen ihmisten pelastamista maanantaina Etelä-Brasiliassa.

Ainakin 45 ihmistä on kuollut tulvissa. Viime viikolla alkaneet sateet ja niiden aiheuttamat tulvat ja maanvyöryt olivat maanantaihin mennessä ajaneet lisäksi yli 20 000 ihmistä kodeistaan.

Rankkasateet ovat koetelleet pahiten eteläistä Santa Catarinan osavaltiota, jonka osiin jouduttiin myöhään sunnuntaina julistamaan hätätila. Santa Catarina tunnetaan Brasilian äveriäimpänä osavaltiona, jossa asuu paljon Saksasta ja Italiasta muuttaneiden siirtolaisten jälkeläisiä.

Pelastustöiden lisäksi haasteena on ruuan ja lääkkeiden toimittaminen tulvauhreille. Paikoin asukkaille on jouduttu jakamaan myös puhdasta vettä, kun juomavesi on pilaantunut sadeveden päästyä sekoittumaan siihen.

Brasiliassa eletään kevättä, jolloin voimakkaat sateet ovat yleisiä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

  2. 2

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  3. 3

    Minka Kuustonen saa vauvan!

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

  6. 6

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  7. 7

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  8. 8

    Anu, 45, lähetti 300 työhakemusta ennen kuin tärppäsi – ”Ideologisia työttömiä vähäinen määrä”

  9. 9

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  10. 10

    MI5:n johtaja: Terroriuhka on Britanniassa ”ennennäkemättömällä tasolla” – tänä vuonna dramaattinen muutos

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  3. 3

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  9. 9

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Peltipoliisien isä” tyrmää Suomen liikennevalvonnan nykytilan

  2. 2

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  3. 3

    Minka Kuustonen saa vauvan!

  4. 4

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  5. 5

    Nelihenkinen perhe pelastettiin avotunturimaastosta Lapissa – pimeys ja keli yllättivät kesken vaellusretken

  6. Näytä lisää