Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Erikoisjoukot pelastivat Jessican sotavankeudesta

Julkaistu:

Yhdysvaltain merivoimien Seal-erikoisjoukko ja maavoimien Ranger-sotilaat pelastivat toissa yönä amerikkalaisen 19-vuotiaan Jessica Lynchin irakilaisten sotavankeudesta.

Nuori naissotilas jäi vangiksi 23. maaliskuuta, kun hänen huoltokomppaniansa joutui irakilaisten väijytykseen.

Lynch kuljetettiin illalla Saksaan hoidettavaksi. Hänen jaloissaan oli vammoja ja hän oli mahdollisesti myös haavoittunut tulituksessa.

Sekä Valkoinen talo että Yhdysvaltain asevoimat iloitsivat eilen Lynchin operaation onnistumisesta. Pelastusoperaatiota kuvattiin vaikeaksi ja uskaliaaksi.

- Hienoa, kerrottiin presidentti George W. Bushin sanoneen Washingtonissa.

Lynchin perheen kotitalolle Länsi-Virginiaan kerääntyi ainakin 70 ihmistä juhlimaan Jessican vapautusta.

- Hän oli aivan sekaisin ilosta, kertoi perheystävä eilen Jessican isän reaktiosta uutiseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  3. 3

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  4. 4

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  5. 5

    CIA-johtaja: Pohjois-Korea lähellä ”viimeistä vaihetta” – valmius ydiniskuun ehkä jo muutamassa kuukaudessa

  6. 6

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  7. 7

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  8. 8

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  9. 9

    Jenni Vartiainen avoimena kokemistaan ulkonäköpaineista – näännytti itseään kuukausien nälkäkuurilla: ”On ollut sellaista semisyömishäiriötaustaa”

  10. 10

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  11. Näytä lisää

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  3. 3

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  6. 6

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  7. 7

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  8. 8

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  9. 9

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  10. 10

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Anni, 29, joutuu kuulemaan hävyttömiä kommentteja sekä miehiltä että naisilta – ”Tahtoisin upottaa naamani noihin munkkeihin”

  3. 3

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  4. 4

    Nämä seksiväitteet sinäkin olet varmasti kuullut – mutta ne eivät ole totta

  5. 5

    CIA-johtaja: Pohjois-Korea lähellä ”viimeistä vaihetta” – valmius ydiniskuun ehkä jo muutamassa kuukaudessa

  6. Näytä lisää