Aune, Oona

Ulkomaat

Onko tässä tamilitiikerien johtajan ruumis? Katso video!

Julkaistu: , Päivitetty:

Sri Lankan viranomaiset ovat julkistaneet rajuja kuvia taistelussa kuolleista viimeisistä tamilitiikerisisseistä.

Ruumiiden joukossa on kuva henkilöstä, jonka väitetään olevan heidän johtajansa Velupillai Prabhakaran.

Ruumis makaa viidakossa aluskasvillisuuden päällä. Kuolleella on hyvin samanlaiset viikset ja kasvot kuin Prabhakaranilla kuvissa, jotka hänestä on aiemmin julkaistu.

Sri Lankan valtiollisen televisiokanavan kuvassa näkyy muun muassa Prabhakaranin tunnuslevy ja numero 001.

Laminoitu Tamilitiikereiden henkilökortti näkyi myös kuvassa.

Kuvat ovat ristiriidassa aikaisempien tietojen kanssa, joiden mukaan Prabhakaran paloi pahasti ambulanssiin, jolla yritti paeta.

Nyt julkaistuissa kuvissa esiintyvä ruumis on kuitenkin lähes vahingoittumaton.

Tamilien verkkosivuille postitetun tiedotteen mukaan Prabhakaran on elossa ja "jatkaa taistelua Tamilien ylpeyden ja vapauden puolesta".

Sri Lankan armeijan komentaja Udaya Nanayakkara kiisti Tamilien väitteet.

Hallituksen mukaan kuvat ovat vahva todiste LTTE-järjestön kapinaa vuosikymmeniä johtaneen Prabhakaranin kuolemasta. Hänen on aiemmin huhuttu jopa paenneen.

Prabhakarania pidetään vastuullisena kymmenientuhansien ihmisen kuolemaan johtaneesta sisällissodasta.

Hän on henkilökohtaisesti osallistunut murhiin ja hän keksi myös lähettää itsemurhapommittajia verisiin iskuihin hallitusta vastaan.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  2. 2

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

  5. 5

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  6. 6

    Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

  7. 7

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  8. 8

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  9. 9

    Suru-uutinen olympialaisten alla – USA:n kiekkojoukkueen manageri kuoli 53-vuotiaana: ”Olemme järkyttyneitä”

  10. 10

    Tokion-lento palasi takaisin Helsinki-Vantaan lentoasemalle – silminnäkijät: moottorista tuli liekkejä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  3. 3

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  4. 4

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  5. 5

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  6. 6

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  7. 7

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  8. 8

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  9. 9

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  10. 10

    Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  2. 2

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

  5. 5

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  6. Näytä lisää