Nestori

Ulkomaat

Jordanian poliisi pidätti useita hotelli-iskuista epäiltyjä

Julkaistu:

Jordanian poliisi on pidättänyt maan pääkaupungissa Ammanissa useita eilisistä pommi-iskuista epäiltyjä. Kolmessa hotellissa lähes yhtäaikaisesti räjäytetyt pommit surmasivat ainakin 56 ihmistä ja haavoittivat noin sataa.

Suurin osa kuolleista oli jordanialaisia. Ulkomaalaisia kuolonuhreja kerrotaan olevan 12. Surmansa saaneiden joukossa oli tiettävästi yksi amerikkalainen, yksi israelilainen sekä useita palestiinalaisia ja kiinalaisia.

Suomalaisia ei tiettävästi ole kuollut tai haavoittunut, kerrotaan ulkoministeriöstä.

Irakin al-Qaida-verkosto on ilmoittanut tehneensä itsemurhaiskut Ammanissa. Jordanialaissyntyisen Abu Musab al-Zarqawin johtama ryhmä julkaisi internetissä lausunnon, jossa se uhkasi hyökkäysten jatkuvan. Al-Zarqawi johtaa al-Qaidan iskuja Irakissa, ja hänet on kotimaassaan tuomittu poissaolevana kuolemaan.

Viestin aitoutta ei ole pystytty varmistamaan, mutta sekä Jordanian että Yhdysvaltain viranomaiset totesivat eilen, että itsemurhaiskut "kantavat al-Qaidan tunnusmerkkejä".

Kolme iskua muutamassa minuutissa

Terroristit iskivät eilisiltana yhdeksän aikaan paikallista aikaa kolmeen hotelliin Ammanissa. Pommit räjähtivät lähes samanaikaisesti Radisson SAS, Grand Hyatt ja Days Inn -hotelleissa, jotka kaikki ovat länsimaisten matkailijoiden ja liikemiesten suosiossa.

Jordania vahvisti, että Itsemurhaiskuista kaksi tehtiin räjäyttämällä pommivyöt hotellissa. Kolmannen iskun tekijä räjäytti itsensä autossa.

Radisson-hotellissa pommi-isku lopetti julmalla tavalla hääjuhlan. Osa juhlavieraista ei koskaan päässyt pois. Häitä oli juhlimassa räjähdyshetkellä ainakin 300 ihmistä. - Ensin luulimme, että häiden kunniaksi oli järjestetty ilotulitus, mutta sitten näin kuinka ihmisiä vaipui maahan, Ahmediksi esittäytynyt häävieras kertoi AP:lle.

- Näin verta. Ihmisiä kuoli. Se oli rumaa, hän kuvaili.

Iskut järkyttivät alueen rauhallisimpiin maihin lukeutuvaa Jordaniaa, joka on tähän asti tunnettu turvallisena saarekkeena sekasortoisen Irakin naapurissa. Eri puolilla maata tuhannet ihmiset kokoontuivat kaduille osoittamaan suuttumustaan iskujen vuoksi.

- Nämä ovat raukkamaisten ihmisten vastenmielisiä tekoja, 15-vuotias koululainen Hossam huusi.

Jordania oli iskujen jälkeen valmiustilassa. Lentokenttien valvontaa lisättiin ja poliisit partioivat Ammanin hotelleissa. Rajat suljettiin ja avattiin uudelleen vasta torstaiaamuna.

Jordanian hallitus on avannut linjan, josta voi tiedustella alueella olevista turisteista. Puhelinnumero on 962-6-56784444.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Potkut saaneen Kauniit ja Rohkeat -tähden alamäki jatkuu: Poliisi löysi juopuneen näyttelijän viinipullojen täyttämästä autosta ilman housuja

  2. 2

    Ex-opiskelijat: Lukion opettaja toimi sopimattomasti abiristeilyllä – myöntää vastaanottaneensa sylitansseja

  3. 3

    Selviytyjissä uskomaton selkäänpuukotus – ”Manila-jengi” äänesti yhden omistaan ulos: Syy valintaan paljastui

  4. 4

    Iivo Niskanen sai olympiakultansa – venäläinen kilpaveli käyttäytyi epäkunnioittavasti

  5. 5

    Miten olympialadulla voi hiihtää harhaan? Ratamerkinnöistä vastannut suomalainen kertoo, miksi kunnon opaste puuttui

  6. 6

    Video: Ruotsin hiihtotähdeltä hulvaton reaktio maalissa – ei ollut uskoa Marit Björgenin väitettä todeksi

  7. 7

    Tämä on suomalaisten yleisin tuntipalkka

  8. 8

    Kolme mitalia on Krista Pärmäkoskelle taloudellinen jättipotti – pesee tienesteillään Iivo Niskasen

  9. 9

    Oscar-voittaja loksautti leuat Hollywood Walk of Famella – polvistui maahan ja alkoi puhdistaa omaa tähteään

  10. 10

    Marco, 23, ja Anssi, 26, järkyttyivät Napakymppi-matkallaan Budapestissa – yllättävä paljastus reissun jälkeen: ”Kyllä me sormukset tilattiin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen sai olympiakultansa – venäläinen kilpaveli käyttäytyi epäkunnioittavasti

  2. 2

    Kun Anneli Happo, 72, kuuli Bodominjärven murhateltan tapahtumista, hän tajusi hirvittävän yhteyden: ”On tullut mieleen, että kohtalo määräsi niin”

  3. 3

    Olympiakultaa voittaneet Venäjän jääkiekkoilijat rikkoivat sääntöjä palkintojenjaossa

  4. 4

    Miten olympialadulla voi hiihtää harhaan? Ratamerkinnöistä vastannut suomalainen kertoo, miksi kunnon opaste puuttui

  5. 5

    Olympiatuli sammui – tässä ovat kisojen parhaat yksilöt, IS seurasi viimeistä kisapäivää

  6. 6

    Tämä on suomalaisten yleisin tuntipalkka

  7. 7

    Niskaselle hävinneen venäläisen ratkaisu kisan lopussa yllätti kaikki – selittää nyt erikoista suksipäätöstään

  8. 8

    Entinen Miss Suomi muistelee työtään lentoemäntänä 60-luvulla – Finnairin vanha univormu loksauttaa leuat: ”Glamour on nykyään rapissut”

  9. 9

    Nuori nainen tuli raskaaksi 30 vuotta vanhemmalle naimisissa olevalle pomolleen – teinitytön poikkeuksellinen ratkaisu muutti historiaa

  10. 10

    Karmea virhe muutti 30 kilometrin mitalitaistoa dramaattisella tavalla – katso video tilanteesta, joka ratkaisi hopean Pärmäkoskelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  3. 3

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  4. 4

    Venäläisvastustajalta katkeraa kritiikkiä Iivo Niskasen käytöksestä kisan aikana: ”Itse en käytä tuollaisia keinoja”

  5. 5

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  6. 6

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  7. 7

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  8. 8

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  9. 9

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  10. 10

    Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Potkut saaneen Kauniit ja Rohkeat -tähden alamäki jatkuu: Poliisi löysi juopuneen näyttelijän viinipullojen täyttämästä autosta ilman housuja

  2. 2

    Ex-opiskelijat: Lukion opettaja toimi sopimattomasti abiristeilyllä – myöntää vastaanottaneensa sylitansseja

  3. 3

    Selviytyjissä uskomaton selkäänpuukotus – ”Manila-jengi” äänesti yhden omistaan ulos: Syy valintaan paljastui

  4. 4

    Iivo Niskanen sai olympiakultansa – venäläinen kilpaveli käyttäytyi epäkunnioittavasti

  5. 5

    Miten olympialadulla voi hiihtää harhaan? Ratamerkinnöistä vastannut suomalainen kertoo, miksi kunnon opaste puuttui

  6. Näytä lisää