Severi

Ulkomaat

Israelilainen järjestö moitti oman maansa oikeusjärjestelmää

Julkaistu:

Palestiinalaiset syytetyt eivät useimmiten saa oikeudenmukaista kohtelua Israelin tuomioistuimissa, arvioi israelilainen ihmisoikeusjärjestö.

Yesh Din -järjestön mukaan Israelin käyttämät menetelmät Länsirannalla eivät ole kansainvälisen oikeuden mukaisia: kuulustelut ovat pinnallisia ja uhkailu sekä väkivallan käyttö yleistä.

Todisteiden esittelyä tai todistajien ristikuulusteluja sen sijaan tapahtuu erittäin harvoin. Lisäksi perheenjäsenten ja yleisön pääsyä oikeuden istuntoihin on rajoitettu.

Järjestön keräämien tietojen mukaan palestiinalaisille annettiin vuonna 2006 noin 8 800 tuomiota Länsirannalla. Näistä vain 23 oli vapauttavia. Peräti 99 prosenttia jutuista päätyy langettavaan päätökseen.

Israel soveltaa Länsirannalla edelleen sotatilalakia, joten syytetyt joutuvat sotaoikeuden eteen.

- Järjestelmä ei täytä kansainvälisen oikeuden kriteereitä eikä takaa reilua oikeudenkäyntiä, moitti Yesh Dinin neuvonantaja Michael Sfard.

Israelin armeijan mielestä järjestön raportti on virheellinen ja vääristelty.

Israelin vankiloissa on noin 11 000 palestiinalaista vankia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

  6. 6

    Usain Bolt nauratti Kimi Räikköstä USA:ssa – juoksijalegenda löysi yhteisen tekijän Kimin kanssa

  7. 7

    Kuva näyttää pettymyksen hetken – Verstappen joutui nielemään katkeran tappion, Räikkönen hyötyjänä

  8. 8

    Max Verstappen raivona: ”Noilla typerillä päätöksillä te tapatte lajin”

  9. 9

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  10. 10

    Räikkönen ei revitellyt palkintojenjaossa – vastaili Usain Boltille aurinkolasit päässään: ”Olin todella pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  9. 9

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  10. 10

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  10. 10

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  2. 2

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  3. 3

    Max Verstappenin isä sivalsi Ferraria jäätävästi – kritisoi rajusti Räikkösen nostamista palkintopallille!

  4. 4

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  5. 5

    Huimaa draamaa F1-kisassa – Räikkönen nousi sittenkin palkintopallille!

  6. Näytä lisää