Hilma

Ulkomaat

Oppositio selvässä johdossa Pakistanin vaaleissa

Julkaistu:

Oppositiopuolueet ovat selvässä johdossa Pakistanin parlamenttivaalien alustavissa osatuloksissa.

Epävirallisten osatulosten mukaan eniten paikkoja on saamassa entisen pääministerin Nawaz Sharifin oppositiopuolue PML-N. Toisena on murhatun oppositiojohtajan Benazir Bhutton PPP-puolue, jota vaalien alla tehdyt mielipidekyselyt veikkasivat voittajaksi.

Minkään puolueen ei odoteta saavan parlamenttiin enemmistöä.

Presidentti Pervez Musharraf lupasi kunnioittaa vaalitulosta, oli se mikä tahansa. Vihamielinen parlamentti saattaisi yrittää syrjäyttää presidentin, joka kaappasi vallan vuonna 1999.

Äänestysprosentin arvioidaan jäävän alle 42:n, lähelle vuoden 2002 vaalien tasoa.

Epävirallisia tuloksia odotetaan myöhemmin tänään, mutta opposition kannattajat ovat jo aloittaneet voitonjuhlinnan eri puolilla Pakistania.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  2. 2

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  3. 3

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  4. 4

    Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

  5. 5

    Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

  6. 6

    Tarkkuustehtävä testaa hoksottimesi – Oletko ensimmäinen, joka onnistuu ratkaisemaan kaikki eroavaisuudet?

  7. 7

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  8. 8

    Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

  9. 9

    Suomen pojat jäävät tytöistä rajusti Pisa-testin ongelman­ratkaisussa – OAJ:n Luukkainen: ”Lukutaito ei selitä noin valtavaa eroa”

  10. 10

    Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  6. 6

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  7. 7

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  8. 8

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  9. 9

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  10. 10

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  2. 2

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  3. 3

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  4. 4

    Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

  5. 5

    Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

  6. Näytä lisää