Visa

Ulkomaat

Kiinaan lämpöaalto - eläimiä jäähdytetään jääkimpaleilla

Julkaistu:

Paahtava kuumuus piinaa Kiinaa. Maan ilmatieteenlaitoksen mukaan Kiinan pohjois- ja keskiosiin iskee pian uusi helleaalto, eikä sadetta ole tiedossa. Lämpötilan uskotaan nousevan 40 celsiusasteeseen.

Helle alkoi monin paikoin viikonloppuna, mikä on saanut sairaalat täyttymään kuumuuden heikentämistä potilaista. Uutistoimisto Xinhuan mukaan eläintarhat yrittävät viilentää eläimiä valtavien jääkimpaleiden avulla.

Kaupungeissa ylikuumentuneita ajoneuvoja on syttynyt tuleen. Viranomaiset pelkäävät ilmastointilaitteiden käytön aiheuttavan sähköpulaa useissa maakunnissa, kertoi valtion Global Times -lehti.

Pekingin viranomaiset ovat luvanneet maksaa lisäkorvauksia ihmisille, jotka joutuvat työskentelemään kuumuudessa ulkona tai yli 33 celsiusasteen sisälämpötilassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  3. 3

    Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

  4. 4

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  5. 5

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  6. 6

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  7. 7

    Brittihovissa toisetkin häät tänä vuonna: Prinsessa Eugenie kihlautui rakkaansa kanssa!

  8. 8

    Kuolemantapaus Karibian-risteilijällä: Nainen putosi yksityishytin parvekkeelta 11. kannelle ja kuoli

  9. 9

    Nämä nimimiehet tulevat Leijonia vastaan olympialaisissa – USA:n kapteeni ei ole pelannut tällä kaudella missään, teki NHL:ssä 588 pistettä

  10. 10

    Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  3. 3

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  4. 4

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

  7. 7

    Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

  8. 8

    Naismatkustaja teki valituksen Air Asian lentoemäntien asuista Malesian hallitukselle: ”Näin hänen alushousunsa, kammottavaa”

  9. 9

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  10. 10

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  7. 7

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  8. 8

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

  2. 2

    Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

  3. 3

    Poliisin ruumiskoirat tutkivat kiduttajavanhempien kodin

  4. 4

    Asianajajista erotettu Heikki Lampela: Olen pettynyt

  5. 5

    Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

  6. Näytä lisää