Anja, Anita

Ulkomaat

SPR:n klinikka odottaa pystyttämistä Haitissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Haitin maanjäristyksen jäljiltä raunioista löytyi vielä sunnuntainakin eloonjääneitä. Avun perillemeno sen sijaan kangerteli edelleen pahoin, ja sadattuhannet nälkäiset haitilaiset elivät omin käsin kyhätyissä suojissa kaduilla.

Lain ja järjestyksen valvonnan puute houkutteli monia ryöstelyyn. Veitsin, kivin ja vasaroin varustautuneet jengit ottivat yhteen pääkaupungin Port-au-Princen kaduilla. Poliisi joutui joissakin tapauksissa turvautumaan aseisiin ja kyynelkaasuun saadakseen ryöstelijät kuriin.

Avustustoiminnan pahin pullonkaula oli edelleen pääkaupungin lentokenttä. Ulkomailta saapuvia avustustarvikkeita ei saada jaeltua sieltä eteenpäin.

Kentällä odotti myös Suomen Punaisen Ristin klinikka, jolle etsittiin turvallista paikkaa.

- Kentällä on aikamoinen hässäkkä, kuvasi tilannetta SPR:n edustaja Noora Kero puhelimitse Port-au-Princesta.

Avustustarvikkeita lennätetään lähes keskeytyksettä kentälle, jossa oli edelleen vain yksi kiitorata käytössä.

Keron mukaan SPR:n edustajien oli tarkoitus vielä sunnuntaina lähteä pääkaupungin tuntumassa olevaan terveyskeskukseen selvittämään, voisiko klinikan pystyttää sinne.

- Toivottavasti se on toimintakunnossa jo huomenna (maanantaina). Tarve sille on valtava, mutta sille pitää löytää turvallinen paikka, Kero sanoi STT:lle.

Telttakyliä joka puolella

Pääkaupungin tilanne oli yhä lohduton. Keron mukaan joka korttelissa on pieniä telttakyliä, ja ihmiset nukkuvat kaduilla.

- Kaupat eivät ole auki, eikä mitään myytävää ole. Pankit ovat kiinni, ihmiset eivät käy työssä. Bensaa jonotetaan, sairaaloiden ulkopuolella makaa potilaita eikä minkäänlaista sanitaatiota ole. Avun tarve on valtava, hän sanoi.

Sunnuntaina varmistui myös, että SPR voi lähettää yhdessä Saksan Punaisen Ristin kanssa kenttäsairaalan Haitiin. Sairaala on 150-300-paikkainen, ja SPR lähettää sinne henkilökuntaa.

Tiistain maanjäristyksessä kuoli eri arvioiden mukaan jopa 200 000 ihmistä.

Haitissa sunnuntaina vieraillut YK:n pääsihteeri Ban Ki Moon kuvasi järistystä vakavimmaksi humanitaariseksi kriisiksi YK:n historiassa vuosikymmeniin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  5. 5

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  6. 6

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  7. 7

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  8. 8

    Oscar-palkitulla Hollywood-kaunottarella on suomalainen isoäiti – ”En ole koskaan tavannut häntä”

  9. 9

    Poliisi varoittaa pankkitunnusten kalastelusoitoista – huijarit kertovat tilin varojen olevan vaarassa

  10. 10

    Pirkko Hämäläinen, 59, ei pystynyt enää syömään gluteenia – kehitti leivonnaisia, joista tuli miljoonabisnes

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  2. 2

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  8. 8

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  9. 9

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  10. 10

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  6. 6

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  9. 9

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  10. 10

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  3. 3

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  4. 4

    Pelastaja kertoo karmeasta näystä Tehtaankadulla 20 vuotta sitten: ”Täällä on tapahtunut teloitus” – sitten sattuma vei hänet lähelle poliisimurhaajaa

  5. 5

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  6. Näytä lisää