Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Venäläispoliitikko vakuuttui Kataisesta: Ei mitään Venäjän-vastaista

Julkaistu:

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen onnistui vakuuttamaan venäläiset heti Moskovan-matkansa aluksi siitä, etteivät kokoomuksen kohua herättäneet suurvaltakommentit olleet suunnattu Venäjää vastaan, vaan kyse oli epätarkoista siteerauksista.

- Tapaamisemme jälkeen olen täysin varma, ettei kokoomuksen kannanotossa ollut mitään Venäjän-vastaista, sanoi duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Konstantin Kosatshov toimittajille suomen suurlähetystössä.

Kosatshov tapasi Kataista lounaalla noin tunnin verran. Tapaaminen oli sovittu jo ennen Suomessa käynnistynyttä kokoomuksen Venäjä-kohua.

Kosatshov korosti myös, että kokoomus on talousarvioissaan oikeilla jäljillä.

- Venäjällä ei todellakaan ole vielä sitä paikkaa maailmantaloudessa, joka olisi sille luonnollista maan koon luonnonvarojen perusteella. Tämä on se karvas totuus, jonka me olemme tunnustaneet itsellemme. Sen myös pyrimme korjaamaan. Ei siis ole mitään periaatteellista erimielisyyttä.

Kosatshov sanoo olevansa tyytyväinen, että sai Kataiselta ensikäden tietoa keskustelun taustoista. Hänen mukaan kävi selväksi, että kyseessä olivat epätarkat sitaatit, eikä kokoomus halunnut kaikkineen asettaa kyseenalaiseksi Venäjän suurvalta-asemaa.

- Katainen vahvisti minulle, että kokoomus pitää Venäjää suurvaltana ulkopolitiikassa ja muilla osa-alueilla, esimerkiksi sotilaallisessa mielessä.

Kohu sai alkunsa elokuun puolessa välissä, kun Katainen, yhdessä ulkoministeri Alexander Stubbin ja puolustusministeri Jyri Häkämiehen kanssa, arvioi Venäjän taloudellisen tilanteen varsin heikoksi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  3. 3

    Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

  6. 6

    Yle: Helsinkiläisen koulun opettajaa epäillään seksuaalirikoksista, uhreja on 10

  7. 7

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  8. 8

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  9. 9

    Äärioikeiston johtohahmon puheesta kaaos Floridassa – ”Natsimoska pois kaduiltamme”

  10. 10

    George W. Bush lyttäsi kiusaamisen ja nationalismin – vältti mainitsemasta Trumpia nimeltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  5. 5

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  6. 6

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  9. 9

    Lippukatastrofi: Dannyn ja Erika Vikmanin pikkujoulukeikat jouduttiin perumaan – liput eivät käyneet kaupaksi

  10. 10

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  3. 3

    Ensin Juuso kalasti Littoistenjärvestä ”zombihauen”, nyt vedestä nousi vieläkin hurjempi lahna

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Putin paljasti Venäjän suurimman virheen 15 vuoteen

  6. Näytä lisää