Ismo

Ulkomaat

Suomen EU-vetovuoro alkaa Gazan varjossa

Julkaistu:

Suomen puheenjohtajuus Euroopan unionissa ei ala kovin valoisissa merkeissä. Kun vastuu siirtyy Suomelle huomenna, yksi takuuvarmoista päänsäryistä on nopeasti kärjistynyt konflikti Israelin ja palestiinalaisten välillä.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ei kuitenkaan vielä eilen halunnut pohtia konkreettisesti sitä, millaisen roolin Suomi aikoo ottaa Lähi-idän tuoreimmassa kiistassa.

- Nyt kun unionin äänivalta siirtyy Suomelle, seuraamme hyvin tarkkaan, mitä siellä tulee tapahtumaan. Viime päivien kehityssuunta on ollut kyllä hyvin valitettavaa, Vanhanen sanoi eilen IS:lle Helsingissä järjestetyssä EU-kansalaiskeskustelussa.

Israelilaissotilaan sieppauksesta alkanut kiista kärjistyi eilen, kun Israel pidätti peräti kahdeksan palestiinalaisministeriä ja yhteensä 64 Hamasin edustajaa yllätysratsioissa. Teko aiheutti pöyristystä arabimaissa ja herätti pelon konfliktin leviämisestä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  4. 4

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  5. 5

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  6. 6

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  7. 7

    Yhdysvaltalainen Loren eli 200 dollarilla kuussa – Isoäidin vanha viltti paljastui 1,5 miljoonan arvoiseksi

  8. 8

    Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

  9. 9

    Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

  10. 10

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  3. 3

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Yksi Vantaan ketjukolarissa loukkaantuneista lapsista kuoli

  7. 7

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  8. 8

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  9. 9

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  10. 10

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  2. 2

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  3. 3

    Trump luopui luksushotellista New Yorkissa – alamäki alkoi vaaleista: ”Kardashianit lakkasivat käymästä”

  4. 4

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  5. 5

    Kadonneen sukellusveneen mysteeri syvenee – laivasto havaitsi outoa melua tunteja viimeisen viestin jälkeen

  6. Näytä lisää