Euroopan ohjuskilvestä tuli heti Obaman päänsärky - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Euroopan ohjuskilvestä tuli heti Obaman päänsärky

Yhdysvaltain kaavailemasta Euroopan ohjuskilvestä on tulossa Barack Obaman ensimmäinen ulkopoliittinen sekasotku. Puolan mukaan Obama on vakuuttanut jatkavansa ohjuskilpihanketta, Obaman lähipiirin mukaan mitään sitoumuksia ei ole annettu.

8.11.2008 20:25

Yksimielisyys vallitsee siitä, että Puolan presidentti Lech Kaczynski ja Obama kävivät puhelinkeskustelun, mutta tulkinnat eroavat: Kaczynskin mukaan Obama lupasi ohjuspuolustushankkeen jatkuvan, kun taas Obaman ulkopoliittisen neuvonantajan mukaan ohjuskilpi nousi kyllä esiin, mutta sitoumustaan ei tuleva presidentti antanut.

- Obaman kanta on sama kuin kampanjan aikana. Hän tukee ohjuskilpeä, kunhan se on ensin todistettu toimivaksi, sanoi neuvonantaja Denis McDonough.

Yhdysvaltain aikeena on sijoittaa Puolaan kymmenen torjuntaohjusta ja Tshekkiin tutka-asema vuosien 2011-2013 aikana. Järjestelmällä Yhdysvallat sanoo suojautuvansa niin sanotuilta roistovaltioilta.

Venäjä on moittinut suunnitelmaa ja pitää sitä turvallisuusuhkana. Maa on uhannut suunnata aseitaan ohjuskilpeä vastaan ja sijoittaa vastalauseeksi lyhyen kantaman ohjuksiaan Kaliningradiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?