Lapsella kahdeksan raajaa - ihmiset palvovat jumalana - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lapsella kahdeksan raajaa - ihmiset palvovat jumalana

Tuhannet ihmiset ovat saapuneet nepalilaiseen kylään palvomaan lasta, jolla on kahdeksan raajaa. Ihmiset pitävät lasta uudelleen syntyneenä hindujumalana.

Hindujen Ganesh-jumalalla esitetään eri kuvauksissa olevan 2-16 kättä.

11.8.2009 12:27

Kuuden kuukauden ikäinen Risab on kasvanut yhteen kaksosensa kanssa, jonka vuoksi hänellä on neljä kättä ja neljä jalkaa mutta vain yksi pää ja vartalo. Niinpä hän muistuttaa hindujen Ganesh-jumalaa, jolla on eri kuvauksissa esitetty olevan 2-16 kättä.

- Jotkut sanovat, että hän on kuin jumala ja siksi he tulevat palvomaan häntä ja antavat rahaa, sanoo Risabin 32-vuotias isä Rikhi Ghimire Guardian-lehden mukaan.

Noin 5000 ihmistä on jo vieraillut lapsen luona. Ihmiset ovat matkustaneet pitkiäkin matkoja saapuakseen 2000 metrin korkeudessa Himalajan vuoristossa sijaitsevaan kylään katsomaan lasta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?