Ursula

Ulkomaat

Valamiehistö kävi Dianan kuolintunnelissa

Julkaistu:

Dianan kuolemaa tutkiva brittiläinen valamiehistö tutustuu tänään Pariisin Ritz-hotelliin, missä prinsessa vietti elämänsä viimeiset tunnit kymmenen vuotta sitten.

Diana ja Dodi Fayed illastivat Mohamed Al Fayedin omistamassa hotellissa ennen kuin he lähtivät kohtalokkaalle matkalle hieman puolenyön jälkeen 31.9.1997.

Eilen illalla 11 valamiestä vietti kahteen otteeseen hetken Pont d'Alma -tunnelissa, minkä lisäksi he tutustuivat sairaalaan, jossa Diana yritettiin pelastaa.

Pitie-Salpetriere-sairaalassa Dianaa hoitaneet lääkärit kertoivat valamiehistölle muistikuvansa kuolinyön tapahtumista.

Dianan sydän pysähtyi ensimmäisen kerran kello 02.10. Hän kuoli lopulta kesken leikkauksen noin kolme ja puoli tuntia kolarin jälkeen kello 03.57.

Kuolinsyytutkimuksissa käytiin viime viikolla läpi ambulanssimatkaa ja väitteitä siitä, että matka olisi kestänyt liian kauan. Valamiehistölle näytettiin eilen myös Hotel-Dieu-sairaala, jonne joidenkin väitteiden mukaan Diana olisi pitänyt toimittaa.

Kuolemansyytutkinta aloitettiin lokakuun alussa uudelleen yli kolmen vuoden tauon jälkeen. Se käynnistettiin alun perin tammikuussa 2004, mutta keskeytettiin kunnes asiaa käsittelevä poliisiraportti valmistui.

Tutkinta kestänee puoli vuotta. Tuomioistuimen on määrä pohtia vielä kerran, oliko Dianan kuolema elokuussa 1997 onnettomuus vai ei.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  5. 5

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  6. 6

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivun jäähy kävi kalliiksi

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  9. 9

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  10. 10

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  9. 9

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  10. 10

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  5. 5

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  6. Näytä lisää