Katri, Kaija

Ulkomaat

Bangkokin lentokentällä varasuunnitelma valtauksen varalta

Julkaistu:

Thaimaan tärkein lentokenttä varautuu häiriöihin viikonloppuna, jolloin Bangkokiin odotetaan jopa satojatuhansia mielenosoittajia.

Suvarnabhumi-kenttä on laatinut varasuunnitelmia myös siltä varalta, että entisen pääministerin Thaksin Shinawatran kannattajat päättäisivät vallata lentokentän.

Näin kävi pari vuotta sitten, jolloin Thaksinin vastustajat lamauttivat lentokentän toiminnan.

Viranomaiset kehottavat kansainvälisten reittien matkustajia tekemään lähtöselvityksensä 3-4 tuntia ennen lennon lähtöaikaa.

Bangkokiin odotetaan viikonloppuna jopa 600 000:ta Thaksinin kannattajaa osoittamaan mieltään.

Thaksin syrjäytettiin vuonna 2006, minkä jälkeen hän on asunut maanpaossa.

Thaimaassa on edelleen paljon Thaksinin kannattajia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

  2. 2

    Suomalaiskuskille upea voitto Abu Dhabin F1-radalla

  3. 3

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  4. 4

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  5. 5

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  6. 6

    Kauhuteoria leviää Argentiinassa – murskaantuiko kadonnut sukellusvene syvänmeren hautaan?

  7. 7

    Kevin Spaceyn tarina: näin nerosta tuli hirviö – rajut ahdistelusyytökset romuttivat koko uran hetkessä

  8. 8

    Rkp:n Henriksson Ylen Ykkösaamussa: Sotesta on syntymässä kaaos maahan

  9. 9

    Poliisi kaipaa havaintoja koruvarkaasta: Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä?

  10. 10

    HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  2. 2

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  3. 3

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  4. 4

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  5. 5

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  6. 6

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  7. 7

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  8. 8

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  9. 9

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  10. 10

    Laulaja Sanni esiintyi Miss Farkku Suomi -elokuvassa 18-vuotiaana – ulkonäkö ja tyyli on muuttunut hurjasti: Mikä on paras?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruotsalaisurheilija kertoi joutuneensa raiskatuksi – tämän takia hän paljasti asian vasta kuusi vuotta myöhemmin

  2. 2

    Suomalaiskuskille upea voitto Abu Dhabin F1-radalla

  3. 3

    Petteri Jussilan ex-puoliso kertoo tv:ssä, miten kuuli Jussilan ja Jutta Gustafsbergin salasuhteesta – tv:ssä vilahtanut lippis narautti parin

  4. 4

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  5. 5

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  6. Näytä lisää