Heikki, Henna

Ulkomaat

Rauhannobelistit vetosivat lasten koulutuksen puolesta

Julkaistu:

Nobelin rauhanpalkitut vetosivat torstaina maailman johtajiin lasten kouluopetuksen puolesta. Vetoomuksessa vaadittiin toimia, joilla parannetaan konflikteista kärsivissä valtioissa elävien lasten koulutusta.

Kansainvälisen Pelastakaa Lapset -järjestön aloitteesta laaditun kannanoton on allekirjoittanut yli kolmekymmentä rauhanpalkinnon saanutta henkilöä tai järjestöä.

Mukana ovat muun muassa Yhdysvaltain entinen presidentti Jimmy Carter, Tiibetin maanpakolaishallituksen johtaja dalai-lama ja Etelä-Afrikan arkkipiispa Desmond Tutu.

-Sodat ja konfliktit ovat aikuisten aikaansaamia. Mutta jokainen aikuinen on joskus ollut lapsi, jonka elämää lapsuuden kokemukset ovat muovanneet. Koulutus on tässä kaikessa avainasemassa, vetoomuksessa sanottiin.

Allekirjoittaneet muistuttavat, että maailmassa on yli 70 miljoonaa lasta, jotka eivät saa käydä koulua. Esimeriksi Kongon demokraattisessa tasavallassa yli puolet kouluikäisistä lapsista ei käynyt koulua edes ennen viimeaikaisia levottomuuksia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  2. 2

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  3. 3

    Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

  4. 4

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  5. 5

    Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

  6. 6

    Kommentti: Kakkoskierrosta ei tule – mutta rynniikö Väyrynen jo Haavistonkin ohi?

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

  9. 9

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  10. 10

    Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  2. 2

    Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  5. 5

    Lohjan kolarissa kuolleet pikkulapset olivat matkalla katsomaan hevosia – kokenut poliisi: ”Ottaa väkisinkin koville”

    Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

  8. 8

    ”Wow!” – Prinsessa Sofian lumoava leninki sai asiantuntijalta täydet pisteet: Paljasti timmin vyötärön

  9. 9

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  10. 10

    Nora Mörkin alastonkuvat levinneet kiekkojuniorien käsiin – joukkue joutui puhutteluun

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  2. 2

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  3. 3

    Las Palmasin lentokentälle jumiin jääneet suomalaiset pääsevät viimein hotelliin – ”Erittäin kova yö”

  4. 4

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  5. 5

    Kuvat: Kiduttajavanhemmat astuivat kameroiden eteen oikeudessa – kiistivät syyllisyytensä, takuusummat yli 10 miljoonaa

  6. Näytä lisää