Silja, Selja

Ulkomaat

Venäläiset hamstraavat jo euroja ja dollareita

Julkaistu:

Venäjällä näkyy ensimmäisiä merkkejä siitä, että tavallisen kansan luottamus maan talouteen uhkaa horjua.

Fontanka.ru-uutispalvelun mukaan useista Pietarin rahanvaihtopisteistä ei ole saanut tämän päivän aikana ostettua enää lainkaan ulkomaanvaluuttaa. Esimerkiksi City-pankin, Baltiiskij pankin ja Sberbankin toimipisteistä ei ole voinut ostaa lainkaan euroja. Joissakin rahanvaihtopisteissä euroja ja dollareita on yhä tarjolla, mutta vain suurina seteleinä.

Fontanka.ru:n mukaan on vaikea sanoa, hillitsevätkö pankit tahallaan ulkomaanvaluutan myyntiä vai onko kyse joistakin teknisistä ongelmista.

Silmämääräisesti Pietarin rahanvaihtopisteiden edustalla ja pankeissa ei ole näkynyt viime päivinä mitään paniikkia, mutta hieman normaalia suurempaa liikehdintää kylläkin. Kun IS asioi keskiviikkona eräässä pietarilaisessa vaihtopisteessä, osa asiakkaista oli tullut sinne hakemaan suurempaa erää ulkomaanvaluuttaa, jonka he olivat tilanneet etukäteen.

Venäjän tiedeakatemian tutkijan Jevgeni Gontmaherin mukaan vaarana on, että kansalaiset menettävä jälleen luottamuksensa Venäjän talouteen. Kaikilla on liian tuoreessa muistissa syksyn 1998 ruplakriisi, jolloin ihmiset menettivät säästönsä yhdessä hujauksessa.

- Pitkästä aikaa joihinkin rahanvaihtopisteisiin on ilmaantunut jo jonoja, kun ihmiset vaihtavat rupliaan dollareihin, Gontmaher muistutti uutistoimisto Ria Novostille.

Venäjän rupla on ollut pitkään erittäin vakaa ja ihmiset ovat vasta pikku hiljaa alkaneet luottaa siihen sekä pankkitileihin säästömuotona. Yhä edelleen kuitenkin monilla venäläisillä on pahan päivän varalle säästettynä käteistä kotonaan, ja se on usein nimenomaan joko euroissa tai dollareissa.

Gontmaherin mukaan kansalaisten epäluulo näkyy nyt myös kulutustavaroiden hamstraamisena.

- Ihmiset ovat rynnänneet tuhlaamaan käteistä rahaansa, hän kuvaili.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  5. 5

    Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

  6. 6

    Tie 12 on poikki Lahden ja Kouvolan välillä

  7. 7

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  8. 8

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  9. 9

    Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

  10. 10

    WP: Trumpin Aasian-matkalle osallistuneita armeijan työntekijöitä siirretty pois tehtävistään "naiskontaktien" takia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  7. 7

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  8. 8

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  9. 9

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  10. 10

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torstaille luvassa kunnon myräkkä: lunta jopa 30 senttiä, myrskytuuli pieksee rannikkoa

  2. 2

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  5. 5

    Kuvaaja ikuisti Putinin ja Assadin lämpimän halauksen – huomio kiinnittyi ranteessa komeilevaan luksuskelloon

  6. Näytä lisää