Australian helteissä yli 30 kuollutta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Australian helteissä yli 30 kuollutta

Australiaa piinaavan ennätysmäisen helleaallon epäillään vaatineen jo yli 30 ihmisen hengen. Viranomaisten mukaan useimmat kuolleista ovat vanhuksia.

Vilvoittelijoita meressä Melbournessa.­

31.1.2009 8:21 | Päivitetty 31.1.2009 13:29

Lauantaina kuumuus näytti hellittävän hieman. Maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Melbournessa lämpötila laski 30 asteeseen ensimmäistä kertaa useaan päivään.

Sisämaassa lämpötila pysytteli kuitenkin yli 40 asteessa. Sadan kilometrin päässä Melbournesta suuri maastopalo tuhosi useita koteja ja uhkasi tärkeää voimalinjaa.

Perjantaina yli puoli miljoonaa taloutta oli ilman sähköä Melbournessa sähköverkon petettyä. Kaupungin liikenne puuroutui liikennevalojen sammuttua, satoja junavuoroja jouduttiin perumaan ja ihmiset jäivät loukkuun pysähtyneisiin hisseihin.

Varageneraattoreilla pyörineet sairaalat joutuivat käännyttämään potilaita pois.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?