Eija

Ulkomaat

Arabit ostivat uusnatsien suosikkivaatemerkin

Julkaistu:

Uusnatsien suosiossa oleva vaatemerkki Thor Steinar on saanut arabiomistajan. Financial Times -lehden mukaan dubailainen yritys International Brands General Trading on ostanut merkin saksalaiselta Mediatexiltä.

Frankfurter Rundschau -lehti kertoo, että dubailaisyhtiön omistaa liikemies Faisal al-Zarooni.

Frankfurter Rundshcaun mukaan omistuksen siirtyminen arabiyhtiölle on ollut kova pala uusnatseille ja äärioikeistolaisille, jotka syyttävät Mediatexiä petoksesta ja uhkaavat boikotilla.

Muissa piireissä omistajan vaihdosta saatetaan sen sijaan juhlia, sillä Thor Steinar -vaatteita ei ole katsottu esimerkiksi Saksassa ja Norjassa kovin hyvällä.

Saksassa monet jalkapalloseurat ovat kieltäneet katsojilta Thor Steinar -vaatteet. Myös erään orkesterin tiedetään kieltäytyneen soittamasta ennen kun yleisön joukosta oli haravoitu kaikki, joilla oli päällään kyseisiä vaatteita.

Myös Norjan valtio on kritisoinut vaatteita, koska ne käyttävät Norjan lippua koristeena.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

  2. 2

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  3. 3

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  5. 5

    Mika Poutala menetti olympiamitalin 0,03 sekunnilla – pysähtyi miettimään yhtä Raamatun kohtaa valmistautuessaan

  6. 6

    Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

  7. 7

    Personal trainer Maikki näyttää 3 teholiikettä vatsalle – voit treenata kotona, ja vyötärö kapenee taatusti

  8. 8

    Munuaisvaivat ovat lisääntyneet Suomessa – 4 asiaa, jotka voivat vahingoittaa munuaisia

  9. 9

    Muistatko nämä hittitavarat 90-luvun kodeista? 15 nostalgista kuvaa vuosien takaa

  10. 10

    35 upeaakin upeampaa tyyliä! Lukijoiden kuvat vanhojen tanssien säihkyvistä puvuista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

  2. 2

    Kävelijä ja hiihtäjä ajautuivat törmäyskurssille – täysi laturaivo repesi Helsingissä

  3. 3

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  4. 4

    Juontaja Mikko Leppilampi esittelee järisyttävää muodonmuutostaan: Takana 6kk aivan uutta elämäntyyliä – ”Turhaa painoo lähteny”

  5. 5

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  6. 6

    Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

  7. 7

    Katsojat hämmentyivät: Selviytyjät Suomi -kisailija kätki koskemattomuusamuletin varmaan paikkaan – juontaja selvensi sääntöjä Twitterissä

  8. 8

    Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

  9. 9

    Enni Rukajärvi ei pelännyt sanoa tiukkaa kantaansa rehellisesti – sai paljon palautetta lausunnoistaan

  10. 10

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

  2. 2

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  3. 3

    Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

  4. 4

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

  6. 6

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  7. 7

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  8. 8

    Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

  9. 9

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Jääkieli tuo Siperian hirmupakkaset Etelä-Suomeen – meteorologi: ”Voi olla jopa -30 astetta”

  2. 2

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  3. 3

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  5. 5

    Mika Poutala menetti olympiamitalin 0,03 sekunnilla – pysähtyi miettimään yhtä Raamatun kohtaa valmistautuessaan

  6. Näytä lisää