Severi

Ulkomaat

Talviset tornadot riesana Yhdysvalloissa

Julkaistu:

Talviset ukkosmyrskyt ovat poikineet vuodenaikaan nähden harvinaisia tornadoja Yhdysvaltain keskilännessä tänä vuonna. Viikon alkupuolelta saakka raivonneet rajuilmat ja tornadot esimerkiksi Missourissa, Wisconsinissa, Arkansasissa ja Illinoisissa ovat surmanneet ainakin kuusi ihmistä.

Epätavallisen lämmin kostea ilmamassa ja siihen törmännyt kylmä rintama synnyttivät ukkospilviä, joissa syntyi myös pyörremyrskyjä.

Talviset tornadot ovat hyvin harvinaisia keskilännen pohjoisosissa, kuten Wisconsinin osavaltioissa. Tätä ennen siellä oli viimeksi havaittu tornado keskitalvella vuonna 1967. Illinoisissa tammikuun tornado on nähty viimeksi joskus 1950-luvulla.

Tornado havaittiin torstaina myös Vancouverissa, Länsi-Kanadassa - alueella, jossa pyörremyrskyt ovat todellinen harvinaisuus.

Tulvia ja lunta

Tammikuun lämpöaalto puolestaan nosti lämpötilan niinkin pohjoisessa kun New Hampshiressa lähes 15 plusasteeseen, ja pääkaupungin Washingtonin kieppeillä oli lähes 20 plusastetta viikon puolivälissä. Lämpöennätyksiä rikottiinkin lähes 140 kaupungissa.

Floridaa on puolestaan haitannut ajoittain sankka sumu. Se ja maastopalojen aiheuttama savu haittasivat niin paljon näkyvyyttä, että yli 70 autoa ajoi keskiviikkona rajun ketjukolarin. Neljä ihmistä kuoli ja lähes 40 loukkaantui turmassa.

Lämpimän ilman ja rankkasateiden pelätään aiheuttavan tulvia keskilännessä. Lumet sulavat samaan aikaan, kun rankkasateet ryöpyttävät aluetta.

Viikonvaihteessa Kalifornian pohjoisia osia taas uhkaa myrsky, jonka uskotaan tuiskuttavan vuorialueille metritolkulla lunta. Tämä on jo toinen samantyyppinen myrsky alueella parin viikon sisällä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  2. 2

    Esikoululaisen äidiltä kovia syytöksiä HS:ssa – varhaiskasvatusjohtaja vastaa kritiikkiin: ”En tunnista näitä asioita”

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  5. 5

    Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

  6. 6

    Mitä ihmettä Saara Aallon Instagram-tilillä tapahtuu? Fanit villiintyivät salaperäisestä videosta

  7. 7

    Tiedätkö kuinka väistää pelastusajoneuvoa oikein? Video Kehä Kolmoselta näyttää malliesimerkin

  8. 8

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  9. 9

    Mika Myllylän tytär Olivia ylistää riipaisevaa valokuvaa uutuuskirjassa: ”Se kertoo koko iskän tarinan”

  10. 10

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  8. 8

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  9. 9

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  10. 10

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

  2. 2

    Esikoululaisen äidiltä kovia syytöksiä HS:ssa – varhaiskasvatusjohtaja vastaa kritiikkiin: ”En tunnista näitä asioita”

  3. 3

    Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

  4. 4

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  5. 5

    Uutuuskirja: Uutislegenda Arvi Lindin poika kuoli onnettomuudessa vain 4-vuotiaana – ”Katastrofi, josta ajattelee, että siitä on mahdotonta selvitä”

  6. Näytä lisää