Eija

Ulkomaat

Kongressiedustaja paljastui pedofiiliksi

Julkaistu:

Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsen, republikaaneja edustava Mark Foley erosi viime perjantaina, kun paljastui, että hän on vaaninut lapsia internetissä.

Kongressiedustaja kävi hyvin sopimatonta seksipitoista viestinvaihtoa tietokoneen välityksellä kongressirakennuksessa työskennelleen juoksupojan kanssa. Paljastuksen teki ABC -kanavan uutiset.

Foley muun muassa kyseli pojalta viesteissään, tekeekö hän pojan edes "hieman himokkaaksi".

Viestinvaihto käytiin vuoden 2005 kesällä. Poika kertoi kongressin virkailijoille tapauksesta vasta myöhemmin.

- Se on sairasta, sairasta, kauhisteli nuorukainen sähköpostissaan pomoilleen.

Skandaalin tekee vielä pahemmaksi se, että Foley oli puheenjohtajana edustajainhuoneen komiteassa, joka seuraa kadonneiden ja hyväksikäytettyjen lasten tilannetta. Foley on itse vaatinut kovempia rangaistuksia pedofiileille.

- He ovat sairaita, he tarvitsevat mielenterveyspalveluita, Foley on sanonut.

Kaiken kukkuraksi paljastui, että republikaanipuolueen johtoporras oli tiennyt Foleyn lähettämistä sopimattomista viesteistä jo vuoden verran, mutta asia oli lakaistu maton alle. Republikaaneja edustava edustajainhuoneen puhemies Dennis Hastertkin väitti ensin, että hän ei tiennyt jupakasta mitään ennen viime viikkoa. Hänelle oli kuitenkin kerrottu ongelmasta jo aikaa sitten.

Yhdysvaltain kongressissa on ollut palkattomia apulaisia jo vuosikymmeniä. Perinteen mukaan lukiolaiset ovat toimistoissa palkattomina apulaisia kesäisin. Monet kongressin jäsenet vaativat nyt, että Foley asetetaan syytteeseen teoistaan. Näin hänet saatetaan tuomita hänen itsensä ajamien lakien perusteella.

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  2. 2

    Mika Poutala mitalijahdissa, 500 metrin kisa käynnissä – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  5. 5

    Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

  6. 6

    Munuaisvaivat ovat lisääntyneet Suomessa – 4 asiaa, jotka voivat vahingoittaa munuaisia

  7. 7

    Hannu Manninen luopui kisapaikastaan, mutta pääsee silti tavoittelemaan unelmaansa

  8. 8

    35 upeaakin upeampaa tyyliä! Lukijoiden kuvat vanhojen tanssien säihkyvistä puvuista

  9. 9

    Edus­kunnan työ­järjestys muuttuu: Kansan­edustajaa uhkaa jatkossa poliittisista vuodoista jopa vankeus­tuomio

  10. 10

    Patrian Uganda-selvitys: Yhtiö harkitsi suomalaisliikemiestä konsultiksi aiemmin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

  2. 2

    Kävelijä ja hiihtäjä ajautuivat törmäyskurssille – täysi laturaivo repesi Helsingissä

  3. 3

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Juontaja Mikko Leppilampi esittelee järisyttävää muodonmuutostaan: Takana 6kk aivan uutta elämäntyyliä – ”Turhaa painoo lähteny”

  5. 5

    Lordista tuttu Awa puhuu ensimmäistä kertaa bändin menestysvuosista – huippuhetkien jälkeen kaikki romahti: ”Ei ollut kotia eikä työtä”

  6. 6

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  7. 7

    Asianajaja Karjalaisessa: Kutsumattoman vieraan liukastuminen pihalla voi tulla talon omistajalle kalliiksi: ”Voi johtaa perikatoon”

  8. 8

    Katsojat hämmentyivät: Selviytyjät Suomi -kisailija kätki koskemattomuusamuletin varmaan paikkaan – juontaja selvensi sääntöjä Twitterissä

  9. 9

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  10. 10

    Työnantajansa pakastimesta kuristettuna löytynyt Joanna, 29, palasi kotiin puuarkussa – ”Pyysin tyttäreltäni, ettei hän lähtisi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Kuka on tuo pieni poika huoneessasi?” 4-vuotiaan hyytävä kysymys sai videopuhelun toisessa päässä olleen äidin niskavillat pystyyn

  2. 2

    Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

  3. 3

    Enni Rukajärveltä napakka vastakuitti mitalisijalta pudonneen norjalaisen kitinään

  4. 4

    Sprinttifinaalin vauhti liikaa Ristomatti Hakolalle, kulta meni Norjaan – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  5. 5

    Norjalaisvalmentajalta katkeraa puhetta Enni Rukajärven pronssilaskun pisteistä – ”Moni muukin on samaa mieltä kanssani”

  6. 6

    Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

  7. 7

    Sambatanssijan stringit putosivat kesken kulkueen – yritti korjata tilannetta salamavalojen räiskeessä

  8. 8

    34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

  9. 9

    Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Madonna poseeraa liki tunnistamattomana uudessa kuvassaan – huoli ulkonäöstä heräsi heti: ”Mitä ihmettä olet tehnyt?”

  2. 2

    Mika Poutala mitalijahdissa, 500 metrin kisa käynnissä – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  3. 3

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  4. 4

    Eurojackpot-voittajista ei ole kuulunut vieläkään: epätavallinen hiljaisuus vahvistaa yhtä teoriaa porukasta

  5. 5

    Terhi Kokkoselta salaperäinen kirjoitus – kommentoi ensimmäistä kertaa Vain elämää -ohjelmaa

  6. Näytä lisää