Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Hyvä haju tuo kauniit unet

Julkaistu:

Jos haluat nähdä kauniita unia, aseta ruusuja yöpöydälle, vinkkaa Tiede-lehti artikkelissaan. Lehti perustaa ohjeensa saksalaistutkitutkimuksiin.

Boris Stuck Mannheimin yliopistosta ryhmineen tutki, miten esimerkiksi mädän kananmunan haju tai ruusun tuoksu vaikuttavat uniin. He antoivat hajujen leijua vapaaehtoisten neniin näiden nukkuessa ja tallensivat nukkujien reaktiot.

Kävi ilmi, että epämiellyttävä haju teki unestakin ikävän, kun taas miellyttävä aistimus toi muassaan miellyttäviä unia.

Tutkijat uskovat, että tulos voi tarjota terapeuttisia hoitomahdollisuuksia. Tutkimustuloksiaan he esittelivät AAO-HNSF-konferenssissa Chicagossa.

Tiedelehti on aiemmin kertonut, miten ihmisen hajuaisti on luultua herkempi. Berkeleyn yliopiston tutkimuksessa koehenkilöt kykenivät näet nuuhkimaan suklaalta tuoksuvaa hajujälkeä metritolkulla.

Professori Noam Sobelin ja tutkija Jessie Porterin testissä ruohokentän pintaan laitettiin mutkitteleva, kymmenen metriä pitkä suklaan aromilla kyllästetty nauha. Tämän jälkeen koehenkilöiden kaikki muut aistit peitettiin niin, etteivät he kyenneet seuraamaan nauhaa muuta kuin nenänsä ja hajun perusteella.

Yli kolmestakymmenestä koehenkilöistä kaksi kolmasosaa kykeni konttamaan hajujälkeä pitkin yllättävällä tarkkuudella, Tiede-lehti kertoo.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  2. 2

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  3. 3

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  4. 4

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  5. 5

    Marko Jantusen poika pelaa tänään uransa ensimmäisen SM-liigaottelun – ”Taitoa on kuin isällään”

  6. 6

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  7. 7

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  8. 8

    Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

  9. 9

    Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

  10. 10

    Nils Torvalds pitää selviönä Venäjän pyrkimyksiä vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin: ”Tervetuloa todellisuuteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. 6

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  10. 10

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  2. 2

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  3. 3

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  4. 4

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  5. 5

    Marko Jantusen poika pelaa tänään uransa ensimmäisen SM-liigaottelun – ”Taitoa on kuin isällään”

  6. Näytä lisää