Jari, Jalmari

Ulkomaat

Bushin jäähyväiskiertue alkoi

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentti George W. Bush aloitti eilen tärkeän Euroopan kiertueen, kuusi kuukautta ennen virkakautensa päättymistä. Matka jäänee virkakauden viimeiseksi ja osuu ajankohtaan, jolloin kaikkien huomio on kiinnittynyt jo uusiin presidenttiehdokkaisiin.

Bushin vaikutusvalta on viime aikoina hiipunut sekä kotimaassa että ulkomailla. Jäähyväiskiertue voi kuitenkin vielä osaltaan kohottaa presidentin imagoa, sillä valtiosuhteet moneen Euroopan maahan ovat paremmalla tolalla kuin pitkään aikaan.

- Presidenteillä on tapana kautensa lopussa matkustella ympäriinsä jättämässä jäähyväisiä, ja kohteliaat isännät eivät yleensä puhu erimielisyyksistä, vaan historiallisista siteistä, BBC kirjoitti eilen.

Bush lentää ensiksi Sloveniaan, ja sieltä hän jatkaa matkaansa Saksaan, Italiaan, Ranskaan ja Britanniaan. Hän tapaa matkansa aikana myös paavin, joka on varannut Bushille erityisen kunnian: tapaaminen käydään tavallisesta poiketen Vatikaanissa sijaitsevassa vanhassa, keskiaikaisessa tornissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

  4. 4

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  5. 5

    Ylilääkäri varoittaa antibioottien liika­käytöstä Suomessa: ”Kun tilanne on ryöstäytynyt käsistä, voi olla liian myöhäistä”

  6. 6

    Pahamaineinen kulttijohtaja Charles Manson on kuollut

  7. 7

    Pikatalvi iskee lähes koko maahan – säässä nopeaa ja rajua heittelyä

  8. 8

    Lewis Hamilton otti kantaa F1:n uuteen moottorisääntöön: ”Ihan p**kaa”

  9. 9

    Toni Nieminen julkaisi suloisen yhteiskuvan vastasyntyneen lapsensa kanssa: ”Iskän poika”

  10. 10

    Voivatko nämä kuvat olla aitoja? F1-fanit järkyttyivät luonnon armoille hylätyistä kuuluisista klassikkoautoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  4. 4

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  5. 5

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  6. 6

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  7. 7

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  8. 8

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  9. 9

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  10. 10

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Kirpparilöytö saattoi paljastua miljoonien arvoiseksi Yhdysvalloissa – onko tässä kuvassa kaksi villin lännen legendaa?

  4. 4

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  5. 5

    Ylilääkäri varoittaa antibioottien liika­käytöstä Suomessa: ”Kun tilanne on ryöstäytynyt käsistä, voi olla liian myöhäistä”

  6. Näytä lisää