Hilma

Ulkomaat

Savisaar arvostelee Ansipia ja poliisin voimankäyttöä

Julkaistu:

Viron keskustan puheenjohtaja, Tallinnan kaupunginjohtaja Edgar Savisaar arvostelee jyrkästi sekä pääministeri Andrus Ansipia että poliisin kovia otteita Tallinnan mellakoiden taltuttamisessa.

- Kun järki puuttuu, otetaan voima apuun, Savisaar kirjoittaa nettipäiväkirjaansa perjantai-iltana tehdyssä merkinnässä. Pronssisoturin salassa tehty pikasiirto ja kahden viime päivän tapahtumat ovat hänen mielestään osoitus Viron nykyisen hallituksen heikkoudesta.

Savisaaren puolue vastusti Pronssisoturin siirtoa juuri sillä perusteella, että se saattaa kiristää Viron eri väestöryhmien välejä. Maaliskuun vaaleissa oppositioon jäänyt keskusta saa ison osan äänistään Viron venäjänkielisiltä.

Nyt Savisaar pelkää, että Tallinnan tapahtumat ovat antaneet peruuttamattoman takaiskun Virossa muutenkin vaivalloisesti edenneelle kansanryhmien integraatiolle.

Kyse ei ole vain vandalismista vaan siitä, että myös kunnialliset, työtä tekevät venäläiset ovat parin viime päivän aikana menettäneet luottamuksensa Viron valtioon, hän arvioi.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

  4. 4

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  5. 5

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  6. 6

    Suomen mäkihyppytuska ei hellitä – lääkäri teki maajoukkuehyppääjän magneettikuvasta ”epämieluisan löydön”

  7. 7

    Yöllinen suukopu eteni ampumiseen sporttibaarin edustalla Porissa - tutkitaan tapon yrityksenä

  8. 8

    Napakympin neiti X esittää omalaatuisen toiveen: ”käänteinen tuhkimotarina” saa herrat repeilemään naurusta

  9. 9

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  10. 10

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  11. Näytä lisää

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  3. 3

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  4. 4

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  5. 5

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  6. 6

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  7. 7

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  8. 8

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  9. 9

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  10. 10

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Enni Rukajärvi kummastelee Suomen olympiajoukkueen asuja: ”Onko se tasa-arvoa?”

  4. 4

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  5. 5

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  6. Näytä lisää