Satu, Luukas

Ulkomaat

Israel kertoo estäneensä Gaza-laivan matkan

Julkaistu:

Israel on estänyt libyalaista avustuslaivaa uhmaamasta Gazan saartoa.

Israelin ulkoministeriöstä kerrottiin lauantaina, että Kreikan, Moldovan ja Egyptin kanssa käydyissä keskusteluissa oli päästy sopuun siitä, ettei laiva yritä Gazaan.

Aluksen oli määrä lähteä kohti Gazaa Kreikasta lauantaina. Alus purjehtii Moldovan lipun alla. Israelilaislähteiden mukaan Moldovan viranomaiset olivat olleet yhteydessä laivan kapteeniin, joka oli suostunut kääntämään laivan kurssin Gazan sijasta Egyptiin.

Sanomalehti Haaretzin mukaan Israel oli vedonnut myös YK:n pääsihteerin Ban Ki Mooniin aluksen pysäyttämiseksi.

Aluksen lastina on kerrottu olevan 2 000 tonnia humanitaarista apua palestiinalaisille. Avustuslaivan takana on Libyan johtajan Muammar Gaddafin pojan johtama avustusjärjestö.

Toukokuussa yhdeksän Gaza-aktivistia kuoli, kun Israelin joukot hyökkäsivät Gazaan pyrkineelle turkkilaiselle avustuslaivalle.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  5. 5

    Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

  6. 6

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  7. 7

    Äänestyskatastrofi? Ylen Kulttuurigaalan sivusto ruuhkautui kriittisellä hetkellä – katsojat ihmeissään

  8. 8

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  9. 9

    Suomessa työskennellyt marjanpoimija kertoo tukalasta tilanteesta – ”Kukaan ei lukenut minulle, mitä papereissa oli”

  10. 10

    Ministeri avautui seksuaalisesta häirinnästä – puolituttu mies tarrasi kiinni: ”Olet perehtynyt soteen täysin rinnoin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  5. 5

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Kommentti: Hallitus on hädässä – Sipilä on jo kysynyt Sdp:tä kokoomuksen tilalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  2. 2

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  3. 3

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  4. 4

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  5. 5

    Ihmiskaupasta syytetty marjayrittäjä: ”Tämä on firman loppu”

  6. Näytä lisää