Tshekkitaideteos irvailee EU-maille Brysselin ytimessä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tshekkitaideteos irvailee EU-maille Brysselin ytimessä

Puheenjohtajamaa Tshekin Brysseliin pystyttämä EU-taideteos on herättänyt suuren äläkän jo ennen virallista julkistamistaan. EU-maihin liittyvillä stereotypioilla pelleilevä teos on raivostuttanut etenkin Bulgarian, mutta myös Tshekissä ollaan närkästyneitä taiteilijan huijauksesta.

EU-maaksi varsin suurikokoinen Suomi erottuu teoksesta hyvin. Taiteilijoiden näkemys Suomesta on hämmentävä, sillä maan kamaralla temmeltävät norsu, virtahepo ja krokotiili sekä sammunut asemies.

14.1.2009 20:29 | Päivitetty 14.1.2009 21:30

EU:n ministerineuvoston Justus Lipsius -rakennuksen sisäpihalle nostetussa Entropa-teoksessa jokainen unionimaa esitellään kunkin maan muotoisella palapelin palasella.

Saksassa risteilee - etäisesti hakaristin muodossa - autojen täyttämiä autobahneja ja Tanska on koottu legopalikoista.

EU-maaksi varsin suurikokoinen Suomi erottuu teoksesta hyvin. Taiteilijoiden näkemys Suomesta on hämmentävä.

Suomi on kuvattu puulattiaisena saunana. Suomen kamaralla hikoilevat punainen norsu, virtahepo ja krokotiili. Puulattialla makaa sammuneelta näyttävä mies, jonka kädessä on haulikko. Käytännössä teos näyttää Suomen osalta saunan lattialle sammuneelta haulikkomieheltä, joka kärsii pahasta liskojen yöstä.

Bulgaria on esitetty teoksessa turkkilaisena vessana, minkä seurauksena Bulgarian EU-suurlähettiläs on kirjoittanut valituskirjeen puheenjohtajamaalle ja EU:n ulkopoliittiselle edustajalle Javier Solanalle. Suurlähettiläs vaatii kirjeessään taideteoksen purkamista.

Taideteos on määrä julkistaa virallisesti torstaina. Tshekin pääministeri Mirek Topolanek ei vielä keskiviikkona luvannut poistaa teosta.

- Toivon, että teos on edelleen paikallaan kun pääsen Brysseliin, jotta voin nähdä mille ihmiset nauravat ja mistä he ovat raivoissaan, Topolanek sanoi keskiviikkona Strasbourgissa.

Tankkitaiteilijaiskee jälleen

Teoksen piti alun perin koostua 27 eri taiteilijan teoksista siten, että jokaisen maan edustaja olisi tehnyt omaa maataan käsittelevän palasen palapeliin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hanketta vetänyt tshekkitaiteilija David Cerny teki kaikki teoksen osat kahden kumppaninsa kanssa.

Cerny ja kumppanit laativat kuitenkin teokselle esittelyvihkosen, jossa kunkin osasen tekijä esitellään CV:n kera. Suomen osuuden on vihkosen mukaan tehnyt kuvataiteilija Joonas Tuominen, jota ei siis ole olemassa.

Tshekin viranomaiset ovat närkästyneet Cernyn huijauksesta, ja taiteilija on pyytänyt tempaustaan anteeksi.

Cerny ei ole ensimmäistä kertaa viranomaisten kanssa napit vastakkain, sillä vuonna 1991 hän maalasi Prahassa muistomerkkinä olleen neuvostotankin vaaleanpunaiseksi ja joutui tekosestaan oikeuteen.

Entropa-teoksessa Suomi on puulattiainen sauna, jonka pohjalla makaa sammunut haulikkomies. Tämä Suomi-poika kokee ilmeisesti liskojenyötä, sillä ympärillä on krokotiili, virtahepo ja norsu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?