Sri Lankassa tuhoisa isku sairaalan lastenosastolle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Sri Lankassa tuhoisa isku sairaalan lastenosastolle

Kansainväliset avustusjärjestöt olivat maanantaina järkyttyneitä srilankalaiseen sairaalaan osuneesta tykistötulesta. Maan koillisosassa sijaitsevaa sairaalaa tulitettiin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kahdesti. Toisella kertaa kranaatit osuivat täyteen ahdettuun lastentautiosastoon.

2.2.2009 9:47 | Päivitetty 2.2.2009 13:54

Sairaalan mukaan ensimmäisessä iskussa kuoli kaksi ihmistä ja toisessa kuusi. Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan taas kuolleita olisi yhteensä yhdeksän.

Haavoittuneita on useita kymmeniä.

Sairaala sijaitsee tamilisissien hallussa pitämällä alueella, mutta iskujen tekijästä ei ollut selvyyttä. Tamilisissien mukaan hallituksen joukot tulittivat sairaalaa, kun taas Sri Lankan armeijan mukaan tulituksen takana olivat epätoivoisiksi käyvät tamilit.

Kummankaan osapuolen väitteitä ei voida vahvistaa, sillä toimittajien pääsyä alueelle vartioidaan tarkasti.

Sekä YK:n lastenjärjestö Unicef että Punainen Risti tuomitsivat iskut jyrkästi.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?