Ismo

Ulkomaat

Iraniin rajan ylittäneet saavat vakoilusyytteet

Julkaistu:

Kolme Iraniin harhautunutta amerikkalaista joutuvat Iranissa oikeuteen, kertoi ulkoministeri Manouchehr Mottaki maanantaina. Neljä kuukautta sitten pidätettyjä amerikkalaisia epäillään vakoilusta.

Shane Bauer, Sarah Shourd ja Josh Fattal harhautuivat Iranin puolelle heinäkuussa, kun he olivat vaeltamassa Pohjois-Irakissa. Kolmikko opiskelee Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.

Yhdysvaltain ulkoministeri Hillary Clinton on vaatinut Irania vapauttamaan amerikkalaiset. Pidätettyjen perheet ovat kiistäneet, että nämä olisivat vakoilijoita.

Vakoilijaepäilyt ovat entisestään kiristäneet Yhdysvaltain ja Iranin välejä. Yhdysvallat katkaisi diplomaattisuhteet Iraniin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen jälkeen.

Viime vuosina suhteita on hiertänyt kiista Iranin ydinohjelmasta, jonka varjolla länsi epäilee Iranin valmistavan ydinaseita.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  3. 3

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    Nuori nainen yritettiin raiskata Vaasassa – epäilty tallentui valvontakameraan

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

  10. 10

    Plusmalli Marjaana Lehtinen poistatti roikkuvaa ihoa vatsastaan 2 kiloa – leikkaus hirvittävällä tavalla pieleen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  2. 2

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  3. 3

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  4. 4

    Turussa kadonnut Juuso-Petteri löytyi kuolleena – Poliisi ei epäile rikosta

  5. 5

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Rakennusmies puuttui 10-vuotiaan pojan kiusaamiseen – isä halusi palkita: ”Hän toimi äärimmäisen hienosti”

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Personal trainerin tölväisy ”tuhoutuneesta” kropasta hämmästytti kolmen lapsen äidin: ”Olen ihan sinut vartaloni kanssa”

  10. 10

    90-luvun hittisarjan tähti katosi julkisuudesta – elää nyt linnassa kreivittärenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  4. 4

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  3. 3

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  4. 4

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  5. 5

    Lentokone havaitsi kohteen kadonneen sukellusveneen etsintäpaikalla

  6. Näytä lisää