Paavi: Väkivallan loputtava Tiibetissä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Paavi: Väkivallan loputtava Tiibetissä

Paavi Benedictus XVI on vedonnut Tiibetin väkivallan loppumisen puolesta. Paavi kehottaa kaikkia osapuolia suvaitsevaisuuteen ja vuoropuheluun, koska väkivalta ei hänen mukaansa ratkaise ongelmia. Kyseessä olivat paavin ensimmäiset kommentit Tiibetin tilanteesta.

Paavi Benedictus XVI on vedonnut Tiibetin väkivallan loppumisen puolesta.­

19.3.2008 16:00

Britannian pääministeri Gordon Brown puolestaan sanoi olevansa valmis tapaamaan Tiibetin pakolaisjohtajan dalai-laman tämän Britannian-vierailun yhteydessä. Vierailua on kaavailtu toukokuulle.

Aktivistiryhmien mukaan satoja ihmisiä on pidätetty eri puolilla Tiibetiä Kiinan viranomaisten tekemissä ratsioissa. Eri järjestöjen arvioiden mukaan pidätettyjä saattaa olla jopa tuhansia. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoo saaneensa vahvistamattomia tietoja sadoista pidätyksistä ja varoittaa, että kiinniotetuilla on suuri vaara joutua kidutetuiksi.

Kiinan virallisten tiedotusvälineiden mukaan 160 Tiibetin mellakoijaa on tähän mennessä antautunut viranomaisille. Kiina antoi mellakoihin osallistuneille maanantai-iltaan asti aikaa antautua, jos he haluavat välttyä kovilta rangaistuksilta.

Kiina on kuvannut Tiibetin tilannetta taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Tiibetin kommunistisen puolueen johtajan Zhang Qinglin mukaan Kiinan viranomaisilla on Tiibetissä meneillään "kiivas ja verinen taistelu" dalai-laman klikkiä vastaan.

Tiibetin levottomuuksista huolimatta Kiina sanoo pitävänsä kiinni olympiakisojen soihdun kaavaillusta matkareitistä. Soihtu on määrä viedä Mount Everestin huipulle toukokuussa ja Tiibetin pääkaupunkiin Lhasaan kesäkuussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?