Severi

Ulkomaat

Ruotsi pelkää äärimuslimien väkivaltaa

Julkaistu:

Julkkissaarnaaja Runar Sögaard on saanut ihmiset varpailleen Ruotsissa. Monet pelkäävät jo, että maan kristityt ja muslimit ottavat verisesti yhteen Sögaardin lausunnosta syntyneen kohun vuoksi.

Laulaja Carola Häggkvistin entisenä aviomiehenä tunnettu Sögaard väitti 20. maaliskuuta Tukholmassa pitämässään saarnassa, että profeetta Muhammed oli "sekaisin oleva pedofiili".

Tästä lausunnosta alkoi kohu, joka on paisunut päivä päivältä ja joka saattaa jopa uhata Sögaardin henkeä.

Tulehtunut tilanne sai Ruotsin muslimijohtajan Hassan Moussan astumaan eilen esiin ja kehottamaan uskonveljiään rauhallisuuteen. Moussa vetosi maan muslimeihin sivun mittaisessa avoimessa kirjeessään sanomalehti Expressenissä.

- Pastori Runar Sögaardin puheita profeetta Muhammedista ei voi hyväksyä, mutta Ruotsin muslimit eivät reagoi niihin ennen kuin saarna on käynyt tuomioistuimessa, Moussa sanoo kirjoituksessaan.

Ruotsissa asuvat muslimit ovat tehneet Sögaardista rikosilmoituksen. Häntä epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Moussan eilinen vetoomus tuli ehkä kuitenkin liian myöhään, sillä Sögaard on saanut tappouhkauksia.

Expressenin mukaan äärimuslimien piirissä Sögaard olisi jo tuomittu kuolemaan ja tälle olisi langetettu fatwa myöhään keskiviikkoiltana.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  2. 2

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  3. 3

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

  6. 6

    Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

  7. 7

    Yksin keskellä yötä ulos jätetyn Sherin, 3, katoaminen saattoi ratketa – pikkulapsen ruumis löytyi siltarummusta Texasissa

  8. 8

    Kehitysvammaiset Jaana, 47, ja Aimo, 63, joutuivat taistelemaan 14 vuotta rakkautensa puolesta – saivat tavata vain viikonloppuisin

  9. 9

    F1-tallin pomot tyrmistyivät tuomarien päätöksestä – ”Kimi Räikkönen ei itsekään ymmärtänyt, miksi hän oli palkintopallilla”

  10. 10

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  2. 2

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  3. 3

    Video: Kaikkien aikojen valtavin luonnonilmiö Suomessa – ”Kuin lähestyvän pikajunan kohina”

  4. 4

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  5. 5

    Räikkönen nousi dramaattisesti palkintokorokkeelle! Hamilton voittoon – IS seurasi Yhdysvaltain GP:tä

  6. 6

    Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

  7. 7

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  8. 8

    Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

  9. 9

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  10. 10

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  5. 5

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  6. 6

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  7. 7

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  8. 8

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

  2. 2

    Jamie sai vankilatuomion kosketettuaan toista miestä Dubaissa – muista nämä 4 tärkeää sääntöä Arabiemiirikunnissa vieraillessa

  3. 3

    Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

  4. 4

    Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

  5. 5

    Tätä ei moni huomaa! Netflixin kauhuelokuvan mainoskuvaan lipsahti erikoinen moka – löydätkö virheen?

  6. Näytä lisää