Britannian karkottama oli Mossadin agentti - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Britannian karkottama oli Mossadin agentti

Britannian karkottama israelilaisdiplomaatti oli Israelin tiedustelupalvelun Mossadin agentti. Asiasta kertovat israelilaiset tiedotusvälineet.

24.3.2010 12:32

Britannia ilmoitti diplomaatin karkotuksesta tiistaina. Karkotuksen taustalla oli Dubaissa tapahtunut Hamas-johtajan murha, jonka selvittäminen on yhä kesken.

Tapaus on saanut Britannian närkästymään, sillä murhaajat käyttivät muun muassa Britannian passeja. Israelilaisten tiedotusvälineiden mukaan Israelin ja Britannian väliset suhteet ovat kärsineet kuitenkin vain vähäistä vahinkoa. Israel saattaakin korvata karkotetun agentin toisella, kertovat mediat.

Palestiinalaisjärjestö Hamasin komentaja Mahmud al-Mabhuh murhattiin hotellihuoneeseensa tammikuussa, ja Dubain poliisi epäilee israelilaisten agenttien sekaantuneen murhaan. Israel ei ole vahvistanut eikä kiistänyt rooliaan murhassa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?