Ismo

Ulkomaat

Iskut suomalaisten alueilla Afganistanissa lisääntyneet

Julkaistu:

Iskut suomalaisten partioalueilla Afganistanissa ovat lisääntyneet rajusti viime aikoina. Tähän mennessä kuitenkin ainoastaan yksi suomalaissotilas on kuollut.

- Lokakuun 3. päivänä neljä suomalaista sotilasta haavoittui tienvarsipommin räjähdyksessä noin 40 kilometriä länteen Mazar-i-Sharifista. Yksi heistä sai vakavia vammoja jalkaansa.

- Syyskuun 20. päivänä suomalais-ruotsalaiseen osastoon kuuluneita suomalaisia ajoneuvoja kohti ammuttiin kaksi singonlaukausta. Suomalaiset ampuivat hyökkääjiä kohti varoituslaukauksia.

- Heinä-elokuun aikana suomalaisia vastaan hyökättiin kaikkiaan kahdeksan kertaa. Hyökkääjät olivat varustautuneet pääasiassa käsiasein mutta heillä oli myös sinkoja ja räjähteitä. Heinäkuun 25. päivänä suomalaiset vastasivat tuleen ensimmäistä kertaa Afganistan-operaation aikana.

- Kesäkuun 18. päivänä suomalaiset autolla liikkuneet sotilaat selvisivät naarmuitta räjähdeiskusta.

- Huhtikuun 28. päivänä Isaf-sotilaiden leiriin tehtiin Kabulissa raketti-isku, jossa haavoittui viisi ihmistä. Leirissä olleet suomalaiset eivät haavoittuneet.

- Maaliskuun 27. päivänä Isaf-joukkojen tukikohdassa Mazar-i-Sharifissa sattui ampumavälikohtaus, jossa Afganistanin armeijan sotilas surmasi kaksi Isaf-sotilasta ja haavoitti yhtä. Tukikohdassa oli myös suomalaisia, jotka eivät olleet vaarassa.

- Tähän mennessä ainoa Afganistanissa kuollut suomalainen sotilas on kersantti Petri Immonen, joka sai surmansa tienvarsipommin räjähdyksessä toukokuussa 2007.

- Rauhanturvatehtävissä on kuollut yhteensä 47 suomalaista. Noin kolmasosa heistä on kuollut varsinaisissa palvelusolosuhteissa, loput tapaturmissa ja liikenneonnettomuuksissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  4. 4

    Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. 6

    Linja-auto onnettomuudessa Enontekiöllä – kaksi loukkaantunut, kyydissä 30 henkeä

  7. 7

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  8. 8

    Katse kaapin perälle! Nämä Arabian retrotölkit saavat vikkelän myyjän maireaksi

  9. 9

    Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

  10. 10

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  5. 5

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  6. 6

    5 asiaa, joita et saisi tehdä Kanarialla – yksi voi olla Suomi-turistille erityisen vaikea pala

  7. 7

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  10. 10

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  9. 9

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  2. 2

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  3. 3

    5 pahaa mokaa Kroatiassa – lämmöstä sekoavan Suomi-turistin lempipuuhasta 700 euron sakko

  4. 4

    Pikajuoksija kertoi raiskauksesta Helsingissä – tähdet tyrmistyivät: ”Kaiken tuon sonnan täytyy loppua!”

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. Näytä lisää