Aune, Oona

Ulkomaat

Pohjois-Koreassa pyörii omalaatuinen "maailmanennätysohjelma"

Julkaistu:

Sulkeutuneella ja nälkää näkevällä Pohjois-Korealla on tiettävästi hallussaan epätavallinen maailmaennätys: pisimpään yhtäjaksoisesti esitetty television huumoriohjelma.

Se on niin hauskaa -ohjelman formaatista ei taida kuitenkaan olla vientituotteeksi.

Ohjelmassa sotilasunivormuihin pukeutuneet mies ja nainen keskustelevat, joskus laulavat ja tanssivat, ja ilmeisesti ainakin yrittävät vitsailla.

- Yleensä tästä on kovin vaikeaa löytää mitään huumoria, sanoo pohjoiskorealaisia tv-lähetyksiä seuraava eteläkorealainen virkamies.

Niin tai näin, ohjelmaa on esitetty lähes yhtäjaksoisesti 1970-luvulta eli niin kauan kuin valtiollista televisio-ohjelmaa on ainokaisella kanavalla lähetetty.

Tuoreimmassa jaksossa show'n vetäjät sanailivat pavuista ja niiden myönteisistä vaikutuksista. Pieruvitsit kuitenkin loistivat poissaolollaan, eikä yleisöksi komennetuilta sotilailtakaan hersynyt naurunpyrskähdyksiä.

Kaikki päättyi maan johtajan Kim Jong Ilin ylistämiseen.

-He puhuvat yhä vaan pavuista. Mikään ei ole muuttunut maassa sen jälkeen, kun loikkasin 20 vuotta sitten, sanoo Etelä-Korean tv:ssä nykyisin työskentelevä Kim Yong.

Loikkareilla huumori kukkii

Kimin mukaan näyttelijät sinänsä ovat lahjakkaita, mutta eivät voi mitään propagandan ja sensoreiden puristuksessa.

-Ohjelmassa toistetaan samaa materiaalia aina vain uudestaan, Kim sanoo.

Jos hallintojärjestelmälle ja ainaiselle puutteelle ei naureta pohjoisessa, sitäkin enemmän vitsejä väännetään rajan eteläpuolella. Yhdysvaltain rahoittaman Radio Free Asian kokoelmasta löytyy muun muassa seuraavanlainen tarina:

Kolhoosilla työskentelevä pohjoiskorealainen mies menee kalaa ja saakin saalista. Hän kiikuttaa ikionnellisena kalan vaimolleen ja ehdottaa sen paistamista.

-Ei ole rasvaa, missä paistaa.

-Tehdäänkö sitten keittoa?

-Ei ole kattilaa.

-Grillataanko?

-Ei ole puita.

Tuskastunut mies menee takaisin joelle ja heittää kalan takaisin veteen.

Hengissä selvinnyt eväkäs kurkistaa pinnalle ja huutaa iloisesti:

-Kauan eläköön toveri Kim Jong Il...

Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  2. 2

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

  6. 6

    Silminnäkijät: Liekit löivät Helsinkiin palanneen Tokion-koneen moottorista – ”Tilanne näytti todella pahalta”

  7. 7

    Pääkirjoitus: Sekavaa hulinaa ay-rintamalla

  8. 8

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  9. 9

    Ruotsin perhesurmaan liitetty sairaus on piinaava – ihminen ”ei lataudu täyteen, voi hyytyä kokonaan sekunneissa”

  10. 10

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

  3. 3

    Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

  4. 4

    Ähtärin pandalippujen hinta närkästyttää kansaa verkossa: ”Katson mieluummin vaikka Pandan lakupussia”

  5. 5

    Kaukopartiomies kertoo, miten uskomattomia asioita pervitiini sai aikaan rättiväsyneissä sotilaissa – ”Kaamea näky”

  6. 6

    Näihin kahteen kysymykseen Jari Sillanpää jätti vastaamatta poliisikuulustelussa

  7. 7

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  8. 8

    Maria Lund vietiin ambulanssilla sairaalaan kesken teatterinäytöksen

  9. 9

    Reijo Jylhän keskustelua herättänyt päätös tuli Johanna Matintalolle sokkina – ”On kurja olo, miten tässä on toimittu”

  10. 10

    Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  6. 6

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  7. 7

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Silminnäkijä kertoo hetkestä, jolloin Maria Lund, 34, pyörtyi täyden katsomon edessä – ”Tajusin, että se oli totisinta totta”

  2. 2

    Kehonkielen asiantuntija huomasi silmiinpistävän yksityiskohdan herttuatar Catherinen ja Meghan Marklen kuvissa – onko syy selfieissä?

  3. 3

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  4. 4

    Telkin perheen lentopiina Kanarialla: Raskaana oleva vaimo kentältä letkuihin, 15-vuotias tyttö yksin kotiin

  5. 5

    IS seuraa hetki hetkeltä vaalikeskustelua: Paavo Väyrynen kuumentaa Sauli Niinistöä

  6. Näytä lisää