Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Toinenkin RAF-terroristi saattaa vapautua

Julkaistu:

Toinenkin pahamaineisen RAF-terroristijärjestön jäsen saattaa päästä vapaaksi Saksassa vielä tämän vuoden aikana, kertoivat syyttäjäviranomaiset lauantaina.

Sanomalehti Frankfurter Allgemeinen mukaan tuomioistuin on jo alkanut käsitellä 52-vuotiaan Eva Sybille Haulen tapausta. Hänen vähimmäisaikansa vankeudessa päättyy elokuun alussa, jolloin hänet voidaan päästää ehdonalaiseen vapauteen.

Haule vangittiin elokuussa 1986 ja hän sai tuomion kolmesta murhasta ja 23 murhayrityksestä. Hänen katsottiin mm. avustaneen Naton ylläpitämään kouluun tehdyssä pommi-iskussa vuonna 1984.

Vasemmistolaisen RAF:n eli Punaisen armeijakunnan jäsenten vapautukset ovat kuohuttaneet Saksaa. Viime maanantaina stuttgartilainen tuomioistuin päätti päästää 57-vuotiaan Brigitte Mohnhauptin ehdonalaiseen maaliskuun alusta lukien. Hän kärsi viittä elinkautista vankeusrangaistusta.

RAF syyllistyi 1970- ja 1980-luvuilla Länsi-Saksassa lukuisiin murhiin ja pommi-iskuihin. Jos Haule vapautetaan, jää telkien taakse enää kaksi järjestön jäsentä. Heistäkin toinen, järjestön johtajiin kuulunut Christian Klar, on pyytänyt armahdusta.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  3. 3

    Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

  4. 4

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  5. 5

    Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

  6. 6

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  7. 7

    Ruostumattomaan teräkseen jää helposti tahroja – verraton siivousvinkki pitää keittiön kiiltävänä

  8. 8

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  9. 9

    Jäämereltä puhaltaa hyytävää ilmaa Suomeen

  10. 10

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  6. 6

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  7. 7

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  8. 8

    Olli Lindholmin ja ex-vaimon ero oli raastava: ”Lopulta mitään ei ollut tehtävissä”

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Nuorelle thaimaalaiselle naiselle luvattiin Suomesta hyväpalkkainen työ, karu totuus ”erikois­palveluista” paljastui vasta Turussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  3. 3

    Iivo Niskanen älähti hiihdon palkintorahoista – jopa norjalaiset haukkuivat pystyyn

  4. 4

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  5. 5

    Tuntematon mies jätti Baywatch-kaunottaren alasti metsään – uskalsi kertoa raiskauksesta vasta 30 vuotta myöhemmin

  6. Näytä lisää