Jari, Jalmari

Ulkomaat

Ford: "Armahdin ystäväni"

Julkaistu:

Keskiviikkona kuollut Gerald Ford paljasti Watergate-toimittajalle ennen kuolemaansa, että todellinen syy Richard Nixonin selviämiseen syytteittä oli miesten välinen toveruus.

Syyskuussa 1974 presidentti Ford antoi Watergate-skandaalin takia eronneelle presidentti Nixonille "täydellisen armahduksen kaikista Yhdysvaltoja kohtaan tekemistään rikkomuksista".

Marraskuussa 1976 Ford hävisi presidentinvaalit niukasti demokraattien Jimmy Carterille. Monet asiantuntijat uskovat, että kohahduttava armahduspäätös oli suurin syy vaalitappioon.

Kolmekymmentä vuotta myöhemmin selvisi, että Ford teki elämänsä tärkeimmän päätöksen ystävyyden nimissä - ei niinkään kansallisen edun takia.

Kotonaan Kalifornian Rancho Miragessa 93-vuotiaana kuollut Ford kertoi Watergate-skandaalin paljastaneelle toimittaja Bob Woodwardille 2005 olleensa Nixonin "ainoa todellinen ystävä".

- En epäröinyt armahduspäätöstä, koska olimme ystäviä. En halunnut todelliselle ystävälleni häpeätahraa, Ford sanoi.

Watergate-nimellä tunnettu skandaali sai alkunsa, kun Nixonin kampanjahenkilökunnan palkkaamia miehiä murtautui demokraattipuolueen päämajaan Watergaten hotelli- ja toimistorakennuksessa Washingtonissa kesäkuussa 1972. Murtautujat jäivät kiinni, ja Nixonin lähipiiri alkoi jarruttaa tutkimuksia.

Woodward paljasti yhdessä toimittaja Carl Bernsteinin kanssa "syväkurkkuna" esiintyneen FBI:n varajohtajan Mark Feltin tietojen avulla, miten Nixon lähipiireineen oli syyllistynyt laittomuuksiin, muun muassa murron peittelyyn ja salailuun.

Ensin Nixonin varapresidentiksi nousseesta Fordista tuli Yhdysvaltain 38. presidentti elokuussa 1974, kun Nixon erosi.

Washington Post julkaisi haastattelun toissa päivänä, koska Ford halusi, että se tulee julkisuuteen vasta hänen kuolemansa jälkeen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

  2. 2

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  3. 3

    Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

  4. 4

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  5. 5

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  6. 6

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  7. 7

    Tv-katsojat pöyristyivät: Mr. Lordi lipoi Laura Frimanin korvaa Tähdet, tähdet -lähetyksessä – ”Naisia ei nuolla luvatta”

  8. 8

    Platinahymy! Kuningashuone julkaisi lisää 70-vuotishääpäiväkuvia kuningatar Elisabetista, 91, ja prinssi Philipistä, 96

  9. 9

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  10. 10

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  3. 3

    57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

  4. 4

    Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

  5. 5

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  6. 6

    Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

  9. 9

    Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  2. 2

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Eteläisellä Tyynellämerellä erittäin voimakas maanjäristys – tsunamiaaltoja havaittu

  2. 2

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  3. 3

    Trump pelasti maanmiehensä vankilalta Kiinassa – omaisen lausunto johti presidentin käsittämättömään ärähdykseen

  4. 4

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  5. 5

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  6. Näytä lisää