Republikaanit huolissaan Barack Obaman tuomarinimityksestä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Republikaanit huolissaan Barack Obaman tuomarinimityksestä

Yhdysvaltain korkeimmasta oikeudesta syksyllä vapautuva paikka on Washintonin poliittisissa piireissä villin huhumyllyn kohteena.

15.5.2009 12:11

Presidentti Barack Obama pääsee nimittämään yhdeksänjäseniseen tuomioistuimeen uuden jäsenen, jonka virkanimitys on elinaikainen.

Tuomari David Souter jää eläkkeelle kesällä ja uusi tuomari aloittaa virassaan uuden istuntokauden alussa lokakuussa.

Souter on edustanut oikeuden vapaamielistä siipeä, joten 5-4 vanhoillisten hyväksi olevissa valtasuhteissa ei tapahdu minkäänlaista keikahdusta.

Obaman uskotaan nimittävän virkaan vähemmistön edustajan, ja naiset ovat veikkailuissa korkealla.

Oikeuden jäsenistähän tällä hetkellä vain yksi on nainen. Latinosyntyisten ennakoidaan olevan myös vahvoilla.

Toistaiseksi listalla ovat vilahdelleet muun muassa varaoikeuskansleri Elena Kagan, vetoomustuomioistuimen tuomarit Sinoa Sotomayer ja Dianne Wood.

Nykyinen kotimaan turvaministeri Janet Napolitano on myös mainittu vahvana ehdokkaana.

Latinoja listalla edustaa ennakkotietojen mukaan ainakin Kalifornian korkeimman oikeuden tuomari Carlos Moreno.

- En kahdehdi valintaa, joka hänen on tehtävä, sanoi demokraattisenaattori, lakivaliokunnan puheenjohtaja Patrick Leahy.

- Mutta uskon, että hän tekee sen pian.

Republikaanipuolueessapelkätään radikalismia

Republikaanit ovat ennakkoon varoitelleet, ettei Obaman pitäisi valita virkaan aktivistia, henkilöä, jonka tiedetään olevan tiukasti jonkin poliittisen kiistakysymyksen tai aatteen puolella.

-Haluamme jonkun, joka ottaa lain vakavasti sellaisena kuin se on kirjoitettu, painotti senaatin republikaaninen vähemmistöjohtaja Mitch McConnell.

Obama on antanut ymmärtää, että hän haluaisi korkeimpaan oikeuteen henkilön, joka ymmärtää mitä tavalliset amerikkalaiset ovat käymässä läpi tällä hetkellä.

Presidentin uskotaan ilmoittavan ehdokkaastaan pikapuoliin, viimeistään toukokuun lopulla.

Hänen lähipiirinsä on on myös painottanut sitä, että vahvana pidettävien ehdokkaiden lista voi muuttua paljonkin, kun Obama tapaa heitä kahdenkeskisissä keskusteluissa.

Senaatin on vahvistettava presidentin valinta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?