Schindlerin lista löytyi pölyisestä laatikosta Australiassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Schindlerin lista löytyi pölyisestä laatikosta Australiassa

Samannimisestä menestyselokuvasta tunnettu Schindlerin lista on putkahtanut uudelleen esiin Australiassa, kertoi Uuden Etelä-Walesin osavaltion kirjaston edustaja maanantaina.

Kirjastovirkailija Olwen Pryke löysi Schindlerin listan kirjailija Thomas Keneallyn arkistolaatikosta Australiassa.

6.4.2009 20:50 | Päivitetty 6.4.2009 22:13

Listaan on kirjattu 801 juutalaista, jotka liikemies Oskar Schindler sai pelastettua keskitysleireiltä toisen maailmansodan aikana.

Natsien teoista pöyristynyt Schindler onnistui keinottelemaan juutalaisia turvaan pestaamalla heitä tehtaalleen.

Nimilista löytyi aiheesta kirjan kirjoittaneen Thomas Keneallyn pölyisestä arkistolaatikoista, jonka kirjasto osti vuonna 1996 välittäjältä.

Ohjaaja Steven Spielberg teki elokuvansa Keneallyn samannimisen kirjan pohjalta.

- Lista oli kirjoitettu koneella kiireesti 18. huhtikuuta 1945, toisen maailmansodan loppupäivinä, ja se pelasti 801 miestä kaasukammiolta, kertoi kirjaston apulaisintendentti Olwen Pryke.

Keneally itse oli iloinen siitä, että lista löytyi uudelleen sen jälkeen kun hän oli kaupannut vanhoja papereitaan pois.

Hän sai alkuperäisen listan Schindlerin pelastamalta Leopold Pfefferbergiltä, joka taivutteli kirjailijan ikuistamaan hyväntekijänsä tarinan.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?