Sebastian

Ulkomaat

Ikuinen mysteeri?

Julkaistu:

Entisen Jugoslavian diktaattorin Slobodan Milosevicin kuolema on osoittautunut arvoitukseksi, josta jokaisella on omat epäilyksensä ja teoriansa.

Hollantilaisen Groningenin yliopiston toksikologian asiantuntija Donald Uges vahvisti eilen Reutersille, että Milosevicin verestä löytyi vain kaksi viikkoa sitten lääkettä, joka vaimentaa verenpainelääkkeiden vaikutusta.

IS listasi muutamia kysymyksiä, joihin etsitään yhä vastausta - ja joihin ei välttämättä saada koskaan lopullista totuutta.

Kuolema oli vahinkoMilosevicin kuolema saattoi olla puhdas vahinko, jota hän itse edesauttoi.

Eilen esitettiin epäilyjä, että Milosevic otti itse tieten tahtoen rifampisiinia sisältävää lääkettä. Hänen tavoitteenaan saattoi olla pahentaa verenpaineongelmia ja päästä vihdoin hoitoon Venäjälle.

- En usko että hän otti lääkettä tehdäkseen itsemurhan, vaan pikemminkin päästäkseen matkalle Moskovaan, missä hänen ystävänsä ja perhe ovat. Uskon, että se oli hänen viimeinen mahdollisuutensa päästä Haagista pakoon, toksikologi Donald Uges arveli.

Milosevic murhattiin

Venäjä antoi eilen ymmärtää, ettei se pitänyt Milosevicin kuolemaa luonnollisena. Milosevic oli vain päivää ennen kuolemaansa kirjoittanut Venäjän ulkoministerille Sergei Lavroville osoitetun kirjeen, jossa hän kertoi verestään löydetystä huomattavan vahvasta aineesta ja epäili myrkyttämistä.

- Tämä ei voi olla vaivaamatta meitä. Emme voi olla huolestumatta siitä, että Milosevic kuoli pian kirjeen kirjoittamisen jälkeen, Lavrov ihmetteli eilen.

Milosevicin puoliso syytti Haagia suoraan murhasta.

- Haagin sotarikostuomioistuin tappoi mieheni, Markovic julisti Moskovasta käsin.

Luonnollinen kuolema

Milosevic kuolema saattoi hyvinkin olla täysin luonnollinen. Milosevicin tiedettiin kärsivän korkeasta verenpaineesta ja sydänvaivoista.

Ruumiinavauksessa hänellä kerrottiin havaitun kaksi sydänvaivaa, jotka selittäisivät infarktin. Sitä ei tässä vaiheessa kuitenkaan kerrottu, mitä nuo kaksi vaivaa tarkalleen ottaen olivat.

Milosevic tappoi itsensä

Haagin sotarikostuomioistuimen pääsyyttäjä Carla del Ponte ei toissa päivänä pitänyt mahdottomana ajatusta Milosevicin itsemurhasta. Milosevic oli yli nelivuotiseksi venyneen oikeudenkäynnin uuvuttama, edessään hänellä oli todennäköisesti elinkautinen vankeustuomio.

Milosevic saattoi ottaa jotain myrkkyä surmatakseen itsensä. Kuoleman jälkeen otettujen toksikologisten näytteiden tulokset valmistuvat kuitenkin vasta myöhemmin tällä viikolla.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  3. 3

    Raportti Las Vegasin joukkosurmasta julki: FBI kiinnostui uudesta henkilöstä, hurjalle salaliittoteorialle loppu

  4. 4

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  5. 5

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. 6

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  7. 7

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  8. 8

    Poliisi pyytää havaintoja 14-vuotiaasta Sandrasta – katosi yli kuukausi sitten

  9. 9

    Farmaseutin työpäivä sai järkyttävän käänteen: Veitsimies tuli viereen ja esitti vaatimuksen – kuvat

  10. 10

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

  4. 4

    Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

  5. 5

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  6. 6

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  7. 7

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  8. 8

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  9. 9

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  5. 5

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  6. 6

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  7. 7

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  8. 8

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  9. 9

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  10. 10

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  3. 3

    Raportti Las Vegasin joukkosurmasta julki: FBI kiinnostui uudesta henkilöstä, hurjalle salaliittoteorialle loppu

  4. 4

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  5. 5

    Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  6. Näytä lisää