Satu, Luukas

Ulkomaat

Israelin joukot tunkeutuivat syvemmälle Gazan kaupunkiin

Julkaistu:

Israelin maajoukot tunkeutuivat sunnuntaina syvemmälle Gazan kaupunkiin. Katutaisteluissa ja yhä jatkuneissa ilmahyökkäyksissä sai surmansa kolmisenkymmentä palestiinalaista, puolet heistä siviilejä.

Israelilaiset ministerit antoivat sunnuntaina ensimmäistä kertaa ymmärtää, että Gazan hyökkäyksen loppu saattaa olla näköpiirissä. Pääministeri Ehud Olmertin mukaan Israel on saavuttamassa hyökkäykselle asettamansa tavoitteet, mutta toistaiseksi sitä aiotaan jatkaa.

Varapuolustusministeri Matan Vilnai sanoi puolestaan radiossa, että Israelin operaatio on lähenemässä loppuaan.

-YK.n turvallisuusneuvoston päätös ei jätä meille juuri pelivaraa. Näyttäisi siis siltä, että olemme lähellä maahyökkäyksen ja koko operaation lopettamista, hän sanoi.

Sekä Israel että Hamas-järjestö ovat torjuneet turvallisuusneuvoston vaatimuksen tulitauosta. Myös Hamas jatkoi sunnuntaina rakettihyökkäyksiään Israeliin, mutta ne eivät aiheuttaneet uhreja.

"Kaikki tuhoutui"

Gazan kaupungin laitamilla Mahmud Abu Hasseera tarkasteli kotinsa raunioita. Israelin panssarit ja sotilaat ottivat naapurustossa yhteen palestiinalaistaistelijoiden kanssa vain muutamaa tuntia aiemmin.

-Missä meidän ja lasten pitäisi nukkua? Kadulla? Meillä ei ole patjoja, peitteitä, öljyä, ruokaa eikä vettä. Kaikki tuhoutui.

Myös Kirkon ulkomaanavun tukema klinikka tuhoutui Israelin ohjusiskussa. Lauantai-iltainen isku ei vaatinut kuolonuhreja, koska klinikka oli suljettu Israelin hyökkäyksen takia. Ennen iskua Israel ampui varoitusohjuksen lähistölle, minkä seurauksena lähistön asukkaat pakenivat alueelta.

Israelin maajoukot ovat toistaiseksi pysytelleet poissa Gazan tiheimmin asutuilta kaupunkialueilta ja pakolaisleireiltä. Israelilaisten tiedotusvälineiden mukaan harkinnassa on aloittaa hyökkäyksen kolmas vaihe, joka merkitsisi katutaisteluja asutuskeskuksissa.

Kolmannen vaiheen aloittamisesta keskusteltiin tiettävästi myös Israelin hallituksen kokouksessa sunnuntaina.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteellä ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

  6. 6

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  7. 7

    Vauvanhoito ei huoleta Niinistöä: ”Mäntyniemen bunkkeri, kyllä sinne väkeä mahtuu”

  8. 8

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  9. 9

    Sankarikoira Yaya puolusti perhettään käärmeen puremilta Mäntsälässä – menehtyi itse myrkkyyn

  10. 10

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  4. 4

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  5. 5

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  6. 6

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  7. 7

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    Sekava tilanne Kuusamossa: Kuoliorinteellä ammuttu karhu ei kuollut, saattaa olla arvaamaton

  6. Näytä lisää