Satikutia WHO:lle sikainfluenssalla pelottelusta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Satikutia WHO:lle sikainfluenssalla pelottelusta

Maailman terveysjärjestö WHO saa kovaa kritiikkiä sikainfluenssatoimistaan entiseltä YK-asiantuntijalta.

Matkailijoita hengityssuojineen Pekingin lentokentällä.­

9.5.2009 20:07 | Päivitetty 9.5.2009 22:05

Sveitsiläinen sosiologi ja aikanaan ruokaturvan erityisraportoijana toiminut Jean Ziegler moittii WHO:n levittäneen paniikkia ja ryhtyneen kampanjointiin, joka ei ole missään suhteessa taudin vakavuuteen nähden.

-Maailman 6,2 miljardista asukkaasta on muutamassa viikossa kuollut tautiin 45. Joka päivä aliravitsemukseen ja sen seurauksiin kuolee satatuhatta ihmistä. Sen me kumminkin kylmästi hyväksymme, Ziegler vertaa.

Sikainfluenssaan oli WHO:n mukaan lauantaihin mennessä sairastunut noin 3400 ihmistä 29 maassa. Uusimmat maat listalla ovat Japani, Australia ja Panama. Tauti johti lisäksi Kanadassa yhteen kuolemantapaukseen, kun noin 30-vuotias nainen menehtyi Albertassa. Hän tosin oli kärsinyt kroonisista terveysongelmista.

Pohjoismaissa tartuntoja on Maailman terveysjärjestön mukaan löydetty Tanskasta ja Ruotsista. Suomen kaikki tartuntaepäilyt ovat osoittautuneet vääriksi.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?