Matti, Matias

Ulkomaat

Eläinaktivistien huippunopea Batman-vene upposi

Julkaistu:

Japanilaisten valaanpyytäjien kanssa kahakoineen Sea Shepherd -eläinsuojelujärjestön vene upposi varhain perjantaina Eteläisellä jäämerellä. Aktivistit syyttivät valaanpyytäjiä hätähuutojen huomiotta jättämisestä.

- Valaanpyytäjien olisi pitänyt tarjota apua, mutta he eivät tehneet niin, sanoi uponneen Ady Gil -aluksen kapteeni Paul Watson.

Japanin hallitus on aiemmin kutsunut Watsonia "ekoterroristiksi".

Sea Shepherdin alus törmäsi valaanpyytäjien laivaan keskiviikkona. Veneen kyydissä olleet kuusi ihmistä saatiin pelastettua pian kolaroinnin jälkeen. Järjestön mukaan törmäys oli tahallinen, mutta valaanpyytäjien mielestä kyseessä oli vahinko.

Merialueen valvonnasta vastaava Australia on aloittanut Uuden-Seelannin kanssa tapauksen tutkinnan ja pyytänyt molempia osapuolia pysymään rauhallisina.

HUIPPUNOPEA ME-KIITURI

Uponnut Ady Gil oli 2006 valmistunut biopolttoaineella kulkeva huippunopea supervene, joka rakennettiin alun perin rikkomaan maailmanennätys maapallon kierrossa.

Earthrace-nimellä alun perin tunnettu alus on 24 metriä pitkä trimaraani, jonka huippunopeus on 45 solmua (83,3 km/t). Aluksen kaksi 550-hevosvoimaista moottoria käyttävät polttoaineenaan biodieseliä.

Aluksella tehtiin 2008 toisella yrittämällä maapallon kiertoennätys, 60 päivää 23 tuntia ja 49 minuuttia. Sea Shepherdin käyttöön valavesille alus siirtyi viime syksynä.

Lähde: Wikipedia

Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  2. 2

    Kuvat: Ivanka Trump ilmestyi olympiakatsomoon Etelä-Koreassa

  3. 3

    Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

  4. 4

    Saara Aalto sai yllättäen uuden perheenjäsenen – ”Perheeni suhtautuminen on ollut aivan ihana”

  5. 5

    Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

  6. 6

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  7. 7

    Ihmisen pelätään hukkuneen Joensuussa – poliisi pyytää ilmoittamaan kadonneista henkilöistä

  8. 8

    Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

  9. 9

    Minne katosivat Elviksen miljoonat? Talousahdinkoon ajautuneella Lisa Marie Presleyllä on enää 11 000 euroa jäljellä isänsä valtavasta omaisuudesta

  10. 10

    Kanadan juhlat jatkuvat, Iivo Niskanen toteuttamaan unelmaansa kello 7 – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Somessa kuhisee – Reino ja Maria Nordinin esiintyminen tv:ssä jakoi rajusti mielipiteet: ”Ovatko he lintuja, kaloja vai tosissaan?”

  2. 2

    IS kokosi pakkasautoilun niksit – oletko kokeillut rallimaailmasta tuttua käynnistyskikkaa?

  3. 3

    Kaikkien aikojen kiekkoyllätys: Saksa eteni olympiafinaaliin! IS seurasi olympiatapahtumia

  4. 4

    Kauhun hetket Rukalla: 10-vuotias poika roikkui tuolihissistä 200 metriä ja putosi rinteeseen

  5. 5

    Some sekosi Fazerin uutuussuklaasta, mutta miksi sitä saa vain laivoilta ja lentokentiltä?

  6. 6

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  7. 7

    Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

  8. 8

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  9. 9

    Asiantuntija tyrmää vanhan pakkaskonstin auton käynnistyksessä – ”En näe hyötyä nykyisin”

  10. 10

    Nainen kärsi vatsan turvotuksesta vuosia, röntgenkuvassa paljastui uskomaton löytö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Leijonien turnaus päättyi valtavaan pettymykseen – Saksalta jättiyllätys Ruotsia vastaan! IS seurasi olympiatapahtumia

  2. 2

    Yle vahvistaa: Tapio Suominen sai potkut

  3. 3

    Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  4. 4

    Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

  5. 5

    Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

  6. 6

    2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

  7. 7

    Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

  8. 8

    Maailman paras suklaapatukka on valittu, ja sitä saa myös Suomesta – mutta tunnistaisitko sen ilman kääreitä?

  9. 9

    Kaisa Mäkäräinen ja viestijoukkue pettyivät, Naisleijonat komeasti välieriin – IS seurasi lauantain olympiatapahtumia hetki hetkeltä

  10. 10

    40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  • Juuri nyt
  • Päivä
  • Viikko
  1. 1

    Pikkupojan viaton uusi tapa paljasti perheenäidin syrjähypyn – isä tajusi pettämisen saman tien

  2. 2

    Kuvat: Ivanka Trump ilmestyi olympiakatsomoon Etelä-Koreassa

  3. 3

    Kohta on kylmä kuin talvisodassa – meteorologi: ”Tiistaina tulee hirveän kylmä ilma”

  4. 4

    Saara Aalto sai yllättäen uuden perheenjäsenen – ”Perheeni suhtautuminen on ollut aivan ihana”

  5. 5

    Nuoren kadetin sotilasura mureni yölliseen sekoiluun

  6. Näytä lisää