Sebastian

Ulkomaat

Huumekuriirin lentokone rysähti mummon takapihalle

Julkaistu:

Omakotitalon takapihalle rysähtänyt Cessna-pienlentokone kuljetti tuomittua huumerikollista, brittilehti Daily Mail paljasti tiistaina.

Onnettomuus sattui maanantaina Folkestonessa Britanniassa. Sekä lentäjä että matkustaja selvisivät rysäyksestä lievillä vammoilla.

Matkustajana olleen vangin oli määrä päästä 12 tunnin perhevapaalle. Hän istuu huumeiden salakuljetuksesta saamaansa tuomiota Blantyre Housen vankilassa, joka sijaitsee onnettomuuspaikan lähellä.

Daily Mailin mukaan pienkone putosi suoraan Eileen ja Alfred Watlingin takapihalle.

Eläkeläispariskunta ällistyi huomatessaan, mitä pihapiirissä tapahtuu. Putoamisen jälkeen lentäjä ja matkustaja tulivat ulos verissäpäin, mutta hengissä.

- Olimme juuri ryhtymässä katsomaan elokuvaa, kun ulkoa kuului hirveä jysäys. Luulimme, että talo romahtaa, Eileen Watling, 71, kertoi.

- Katsoin ulos ikkunasta ja huomasin, kuinka havupuut olivat laonneet. Sähkölinjatkin olivat hävinneet.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

  4. 4

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  5. 5

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  6. 6

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  7. 7

    Meghan Marklen arkinen ulkonäkö varasti huomion: eripariset korvakorut ja huoleton nuttura – edustustyyli kaukana herttuatar Catherinesta

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Trumpin vuosi numeroina – Arvaatko kuinka monta kertaa käytti sanaa ”fake”?

  10. 10

    HS: Seksologiksi ryhtynyt ex-pornotähti Satu näkee kaksi isoa ongelmaa suomalaisten seksissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  2. 2

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  3. 3

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  4. 4

    Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

  5. 5

    Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

  6. 6

    Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

  7. 7

    Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

  8. 8

    Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

  9. 9

    Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

  10. 10

    Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  3. 3

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  4. 4

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  5. 5

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  6. 6

    Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  2. 2

    Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

  3. 3

    Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

  4. 4

    Pandat nostavat Ähtärin lippujen hintoja reippaasti – katso vertailu Euroopan pandatarhojen välillä

  5. 5

    Eloisasta lomakohteesta jäi aavemaiset rauniot – katso hyytävät kuvat olympiaisännän suljetusta hiihtoparatiisista

  6. Näytä lisää