Satu, Luukas

Ulkomaat

Suomalaisopiskelija keskellä Kirgisian kaaosta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen vaihto-oppilas Aaro Ylitalo todisti Kirgisian levottomuuksia keskiviikkona paikan päällä.

Myöhään illalla Ylitalo kuvaili pääkaupungin Bishkekin tilannetta hyvin levottomaksi.

- Vähän väliä kuuluu pauketta, ja savua nousee eri puolilta kaupunkia, Ylitalo kertoi STT:lle puhelimitse.

Lapin yliopistossa opiskeleva Ylitalo on asunut Bishkekissä runsaat kaksi kuukautta.

Hänen oma asuinalueensa keskustan liepeillä välttyi keskiviikon yhteenotoilta.

- Illansuussa kävin kävelemässä keskustan tuntumassa, mutta monet kadut olivat sen näköisiä, että ne oli parempi kiertää kaukaa.

Ylitalon mukaan poliiseja ei näkynyt missään, ja sekasortoisessa kaupungissa ihmiset alkoivat ryöstellä kauppoja.

- Fiksuimmat kauppiaat tyhjensivät liikkeensä jo hyvissä ajoin iltapäivällä. He osasivat näköjään arvata, mitä on tulossa, Ylitalo kertoi.

Tiedonsaanti päivän tapahtumista oli vaikeaa.

Ylitalo kertoi, että internetyhteydet lakkasivat kokonaan toimimasta illan aikana.

Netti oli nurin myös jo tiistai-iltana, jolloin ensimmäiset levottomuudet puhkesivat.

Ylitalon luennot oli peruttu torstailta, mutta jatkosta ei ollut tietoa.

- Saa nähdä, miten tämä tästä kehittyy, Ylitalo pohti.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  2. 2

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  3. 3

    Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    Helsingin Kätilöopisto sulki ovensa – 15-vuotta vauvoja maailmaan auttanut Marjo purskahti itkuun

  6. 6

    Halvaantunut Jari Mönkkönen pääsi kotiin 15 kuukautta kohtalokkaan voltin jälkeen – ”Hänen luonteensa on ollut ihan uskomaton”

  7. 7

    Windows-käyttäjä: päivitä Flash Player välittömästi

  8. 8

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  9. 9

    Voice: Manuela Bosco ja Tuure Kilpeläinen seurustelevat

  10. 10

    Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  3. 3

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  4. 4

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  5. 5

    Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

  6. 6

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  7. 7

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  8. 8

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  9. 9

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  10. 10

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

  2. 2

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  3. 3

    Video: Lentäjältä hurja temppu Air Berlinin viimeisellä Yhdysvaltain-lennolla – ”Manööveri voi olla epätavallinen...”

  4. 4

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  5. 5

    Helsingin Kätilöopisto sulki ovensa – 15-vuotta vauvoja maailmaan auttanut Marjo purskahti itkuun

  6. Näytä lisää