Israel päästää Gazaan limsaa ja naposteltavaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Israel päästää Gazaan limsaa ja naposteltavaa

Israel aikoo höllentää Gazan saartoa ensi viikolla, kertovat palestiinalaisviranomaiset.

9.6.2010 17:36

Kovin merkittävästä muutoksesta ei ole kyse. Israel on sallimassa lähinnä virvoitusjuomien sekä pikkunaposteltavien, kuten perunalastujen, purkkihedelmien ja keksien tuonnin alueelle.

- He lähettävät alkupaloja, me odotamme yhä pääruokaa, kommentoi palestiinalaisten talousministeri Hassan Abu Libdeh.

Gazan saarto on jatkunut kesäkuusta 2007, ja se on YK:n mukaan aiheuttanut alueella humanitaarisen kriisin. Esimerkiksi alueen jälleenrakennustyöt ovat kangerrelleet, koska Israel on kieltänyt sementin tuonnin.

Israelin mielestä saarto on tarpeen, jotta aseiden kuljettaminen Hamas-ryhmittymälle saadaan estettyä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?