Ursula

Ulkomaat

EU-maat löysivät sovun ulkoministeriökiistelyssä

Julkaistu:

EU-maat hyväksyivät maanantaina ulkoministeri Catherine Ashtonin ehdotuksen unionin ulkosuhdehallinnoksi.

Ehdotuksesta käytiin Luxemburgin ulkoministerikokouksessa pitkä keskustelu, kun unionimaat etsivät sopua auki olleisiin kiistakysymyksiin.

Erimielisyyttä oli muun muassa EU:n edustustoverkoston tarjoamista yhteisistä konsulipalveluista, ulkosuhdehallinnon ylimmistä johtoviroista sekä maantieteellisestä tasapainosta hallinnon virkoja täytettäessä.

Etenkin pienet jäsenmaat ovat kannattaneet unionin yhteisiä konsulipalveluja. Euroskeptisyydestään tunnettu Britannia sen sijaan suhtautui nihkeästi ehdotukseen, koska yhteiset konsulipalvelut nähdään saarivaltiossa askeleena kohti EU-liittovaltiota.

Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Britannian vastahakoisuutta lisäävät maan toukokuiset parlamenttivaalit, joiden alla poliitikot eivät halua näyttäytyä liian EU-myönteisinä.

Stubb asettui puheenvuorossaan selväsanaisesti tukemaan Ashtonin ehdotusta. Stubbin mukaan EU:n on jo korkea aika saada ulkosuhdehallintonsa pystyyn, sillä sitä on rakennettu jo kymmenen vuotta.

-Maailma ja kansainvälinen politiikka eivät odota, että EU saa instituutionsa pystyyn, Stubb sanoi.

Ranskalainen pääsihteeri

Ashtonin esityksen mukaan hän on saamassa tuekseen ulkoasiainhallintoon pääsihteerin sekä kaksi apulaispääsihteeriä. Pääsihteeriksi olisi mediatietojen mukaan tulossa Ranskan tämänhetkinen Washingtonin-suurlähettiläs Pierre Vimont. Toinen apulaispääsihteereistä tulisi Puolasta ja toinen puolestaan EU-komissiosta.

Etenkin Itä-Euroopan uusissa EU-maissa ollaan oltu huolissaan ulkosuhdehallinnon virkojen epätasaisesta maantieteellisestä jakautumisesta.

Stubbin mukaan Suomessa ei olla huolissaan siitä, että virat menisivät sivun suun.-Meillä on useita hyviä ehdokkaita eri tehtäviin, ja osaamme lobata heitä. Kyllä se maantieteellinen tasapaino osaaville ihmisille löytyy, Stubb sanoi.

Ulkosuhdehallinto siirtyy seuraavaksi EU-parlamentin käsittelyyn. Käsittelystä on tulossa tiukka, sillä parlamentin suurimmat ryhmät ovat jo etukäteen ilmaisseet tyytymättömyytensä Ashtonin esitykseen.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

  2. 2

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  3. 3

    Jokerit menetti johdon kolmesti – hurja voittoputki katkesi SKA:n vieraana

  4. 4

    Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

  5. 5

    Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

  6. 6

    Uusnatsit ja vastamielenosoittajat ottivat yhteen Tampereella – poliisi tutkii väkivaltaista mellakkaa

  7. 7

    Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

  8. 8

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  9. 9

    Matti Nykänen liittyi julkkisten salaiseen tukiryhmään – korkki kiinni jo hyvän aikaa

  10. 10

    Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  4. 4

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  5. 5

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  6. 6

    Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

  7. 7

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  8. 8

    Toni Edelmann on kuollut

  9. 9

    Viattomaksi tarkoitettu perhepotretti lomalta muuttui hävyttömäksi – tajuatko, mitä tapahtui? Kuva leviää vauhdilla

  10. 10

    Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  7. 7

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  10. 10

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hiljaiset haaksirikkoiset kelluivat Vitträskin järvellä – pariskunta huomasi oudon näyn

  2. 2

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  3. 3

    Jokerit menetti johdon kolmesti – hurja voittoputki katkesi SKA:n vieraana

  4. 4

    Kaksivuotias jäi autoon – samoin autonavain ja kotiavain

  5. 5

    Ringa Ropo, 51, teki yleisurheilusta seksikästä 80-luvulla: ”Rahoitin urheilu-urani olemalla naistenlehtien kannessa”

  6. Näytä lisää