Hilma

Ulkomaat

EU leikkaa päästöjään viidenneksen - Suomi valmis leikkauksiin

Julkaistu:

Euroopan unioni leikkaa hiilidioksidipäästöjään vähintään viidenneksen riippumatta siitä, tekevätkö muut saastuttajat samoin.

Jäsenmaiden ympäristöministerit sopivat yksimielisesti tiistaina, että päästöjä vähennetään ainakin 20 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä. Leikkaus nousee 30 prosenttiin, jos muut teollisuusmaat tulevat mukaan päästötalkoisiin.

Myös yksipuolisia leikkauksia karsastanut Suomi suostui sopuun muiden jäsenmaiden mukana. Suomen lisäksi epäilyjä esitti loppumetreillä lähinnä Puola, jonka energiantuotannosta valtaosa tulee hiilivoimaloista.

Ilmastonmuutoksesta huolestuneet Tanska ja Ruotsi olisivat halunneet sitoutua vielä suurempiin leikkauksiin.

Ympäristöministeri Stefan Wallin (r.) vakuutti kuitenkin kokouksen jälkeen tyytyväisyyttään sopuun. Hänen mukaansa Suomen tavoitteet toteutuivat neuvotteluissa.

Myös pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) antoi tukensa päätökselle, vaikka hän vielä maanantaina varoitti yksipuolisten leikkausten voivan johtaa työpaikkojen menetyksiin.

- Ratkaisu antaa hyvät edellytykset turvata suomalaiset työpaikat samalla kun kannamme vastuutamme ilmastonmuutoksesta, Vanhanen sanoi tiedotteessa.

Suomen päästöosuus
ei vielä selvillä

Monet ympäristöjärjestöt, kuten Luonnonsuojeluliitto, WWF sekä Greenpeace, paheksuivat ennen ympäristöministerien kokousta Suomen vastahankaista ilmastolinjaa.

Wallinin mukaan Suomi ei kuitenkaan missään vaiheessa vastustanut päästövähennyksiä sinänsä. Hallitus oli hänen mukaansa vain huolissaan leikkausten jaosta EU:n sisällä.

EU:n tavoitteesta tulee laillisesti sitova, mutta yksittäisten EU-maiden leikkaukset eivät ole vielä tiedossa. Jako-osuuksia aletaan hahmotella ensi kesänä.

Hallitus oli etukäteen huolissaan siitä, että päästöleikkaukset tulevat Suomelle kalliimmiksi kuin muille EU-maille, koska Suomessa on runsaasti energiaa kuluttavaa paperi- ja metalliteollisuutta.

EU-komissio lupasi tiistaina ottaa eri maiden tilanteen huomioon, kun yksittäisten EU-maiden päästöosuuksista keskustellaan. Suomi oli tyytyväinen linjaukseen.

Suomi tavoittelee siten käytännössä itselleen jatkoneuvotteluissa muuta EU:ta pienempää leikkausta. Myös nykyisessä Kioton ilmastosopimuksessa Suomen leikkausten osuus on pienempi kuin EU:n keskimäärin.

Wallin vakuutti, että EU:n sisäisestä taakanjaosta tulee reilu myös Suomelle.

EU:n keskimääräisen tavoitteen aikoo ylittää ainakin puheenjohtaja Saksa, joka on valmis ottamaan suuren vastuun vähennyksistä. Maa on viestittänyt olevansa valmis jopa 40 prosentin päästöleikkaukseen.

Ruotsi olisi
mennyt pidemmälle

Puheenjohtajamaa Saksa oli tyytyväinen sopuun. Maan mukaan EU antaa päätöksellä selvän signaalin sitoutumisestaan ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Päästöleikkauksia kiivaasti tukenut Ruotsi oli kuitenkin tuoreeltaan lievästi pettynyt päätökseen. Ympäristöministeri Andreas Carlgrenin mielestä leikkaus olisi voinut olla isompikin.

(STT-IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  2. 2

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  3. 3

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Ulkoministeriö vahvistaa: Suomalaisnainen kuoli Kanarialla

  7. 7

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  8. 8

    ”Outo vierailija kaukaisesta tähtijärjestelmästä” – tutkijoita ällistyttänyt sikarin mallinen asteroidi sujahti aurinkokuntaan

  9. 9

    Maabongari Pirkko pääsi suljettuun Saudi-Arabiaan – maan karuimmat puolet vetivät kokeneen matkailijan hiljaiseksi

  10. 10

    Riipaiseva puhelu julki: viimeisillään raskaana oleva Heljä ei saa miestään Suomeen – maahanmuuttoviraston päätös mursi unelmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  3. 3

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  4. 4

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  5. 5

    Onko Venäjällä tapahtunut säteilyonnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  6. 6

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  7. 7

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  8. 8

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  9. 9

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  10. 10

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  2. 2

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  3. 3

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. Näytä lisää