Uljas

Ulkomaat

Andrei Lugovoi ärtyi IS:n polonium-kysymyksistä

Julkaistu: , Päivitetty:

Aleksandr Litvinenkon myrkytyksestä epäilty entinen KGB-upseeri Andrei Lugovoi ärtyi silminnähden, kun Ilta-Sanomat kysyi häneltä keskiviikkona poloniumista.

Venäjän parlamentin jäseneksi päässyt Lugovoi piti Moskovassa ensimmäisen lehdistötilaisuutensa duuman vaalien jälkeen yhdessä poliittisen suojelijansa, Vladimir Zhirinovskin kanssa.

- Mikä on teidän oma terveydentilanne nyt, sillä teistä ja perheestännehän löytyi myös poloniumia? Entä osaatteko sanoa, miten polonium-jäljet teihin päätyivät? IS yritti tiedustella Lugovoilta.

Kysymyksen kuullessaan Lugovoi pyöritteli silmiään, piti pienen tauon ja ilmoitti sitten:

- En aio vastata kysymykseen. Olen jo kyllästynyt, sillä olen sanonut kaiken selvästi jo aiemmin. Menkää internetiin, sieltä löytyvät kaikki vastaukseni.

Toimittaja koko päivän kannoilla

Lugovoi perusteli myös, minkä takia hän ei pidä polonium-kysymyksiä enää edes relevantteina.

- Ennen vaaleja kiersin tapaamassa äänestäjiä muun muassa Barnaulissa, jossa minua seurasi yhden päivän ajan brittiläisen Times-lehden toimittaja. Päivän päätteeksi hän myönsi olevansa sokissa, sillä kukaan äänestäjistäni ei ollut kysynyt minulta mitään Litvinenkosta.

- Silloin hän myönsi minulle avoimesti, että ehkä he brittiläiset toimittajat eivät ole ymmärtäneet kaikkea oikein. Tämä on minulle myös jonkinlainen kriteeri, miksi en halua enää näihin kysymyksiin vastata.

Toimittajat tiedotustilaisuuteen valittiin etukäteen

Lugovoi, 41, esiintyi lehdistötilaisuuden aikana huomattavan rauhallisesti ja väläytteli usein poikamaista hymyään. Hänen olemuksestaan ei olisi mitenkään voinut päätellä, että kyseessä on yksi maailman kohutuimmista murhaepäillyistä.

Britannia syyttää Lugovoita Litvinenkon tuskallisesta kuolemasta reilu vuosi sitten ja on turhaan vaatinut presidentti Vladimir Putinin hallintoa luovuttamaan hänet oikeuteen Britanniaan.

Parlamenttipaikan myötä Lugovoi on turvassa oikeusprosesseilta myös Venäjällä, sillä hän sai samalla kansanedustajalle kuuluvan syytesuojan.

Lugovoin lehdistötilaisuus Moskovassa ei ollut kuitenkaan aivan tavallinen info, vaan mukaan päässeet toimittajat seulottiin etukäteen Lugovoin oman turvallisuusorganisaation kautta. Lopullinen ok-ilmoitus hyväksytyille annettiin vasta tuntia ennen tapahtuman alkua.

Zhirinovski varasti loppushow'n

Kun lehdistötilaisuus oli jo päättymässä ja kuvaajat syöksyivät salin edustalle ottamaan lähikuvia, Vladimir Zhirinovski otti vielä itse esille polonium-teeman.

- Suomalainen toimittaja, tulkaa tekin tänne. Vakuututte itsekin, että mitään poloniumia ei ole, Zhirinovski huuteli teatraaliseen tapaansa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  4. 4

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  5. 5

    Yksi loukkaantui vakavasti rajussa tulipalossa Helsingin Ruoholahdessa

  6. 6

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  7. 7

    Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

  8. 8

    Hurmaava Manuela Bosco astui lavalle tv-ruudussa – muodikas läpikuultava asu: ”Ihanaa olla täällä”

  9. 9

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  10. 10

    Yön uutiset: Katso, mitä tapahtui kun nukuit

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

  2. 2

    Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

  3. 3

    17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

  6. 6

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  7. 7

    77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

  8. 8

    Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

  9. 9

    Entinen F1-kuski Johnny Herbert vertaa Mika Saloa ja Mika Häkkistä – ”Kun hänen kanssaan puhui, ajautui riitaan”

  10. 10

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Satamasilta romahti kesken Eckerö Linen matkustajien poistumisen laivasta – ”Sen piti olla nyt korjattu”

  2. 2

    Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Kuolleen sotilaan äiti vahvisti Trumpin kohutut puheet – ”Hän käyttäytyi epäkunnioittavasti”

  4. 4

    Kuva ydinsukellusveneen kannelta käynnisti arvuuttelun: harjoittaako USA Navy Seal -joukkoja Pohjois-Koreaa vastaan?

  5. 5

    Yksi loukkaantui vakavasti rajussa tulipalossa Helsingin Ruoholahdessa

  6. Näytä lisää