Senja

Ulkomaat

Pakistanin pommi-iskuissa kuoli yli 20

Julkaistu:

Itäpakistanilaisessa Lahoren kaupungissa tehtiin tiistaina kaksi itsemurhaiskua, jotka tappoivat ainakin 26 ihmistä. Yli sata haavoittunutta vietiin kaupungin sairaaloihin.

Toinen pommeista räjähti liittovaltion poliisin päämajan lähellä. Räjähdys vaurioitti kahdeksankerroksista rakennusta niin pahasti, että sen pelättiin sortuvan. Mahdollisena pidettiin, että ihmisiä oli yhä hautautuneena raunioihin.

Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan pommi oli autossa, jonka itsemurhaiskijä ajoi rakennuksen eteen. Surmansa saaneita oli ainakin 22.

Toinen räjähdys tappoi neljä ihmistä mainostoimistossa. Kaksi miestä ajoi auton kohti rakennusta ja räjäytti sen.

Iskun kohteeksi joutunut poliisivirasto on vastuussa viimeaikaisten itsemurhaiskujen tutkinnasta. Pakistanissa on alkuvuonna tehty lukuisia itsemurhaiskuja, joissa on saanut surmansa yli 500 ihmistä. Viime vuoden alusta lähtien itsemurhaiskuja on ollut ainakin 60.

Viime aikoina myös Lahore on joutunut hyökkäysten kohteeksi. Useimmiten väkivaltaisuudet ovat kuitenkin tapahtuneet levottomalla Luoteis-Pakistanin heimoalueella.

Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

  4. 4

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  5. 5

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Hurmaavan huimaa charmia, kunhan ei muuta naapuriin”

  8. 8

    Kyllönen kummasteli: Mihin vanhasmainen hersyvä huumori katoaa kameroiden edessä? Vanhasen vastaus sai aikaan naurunremakan

  9. 9

    WP:n lähteet: Venäjä-tutkinnan johtaja haluaa Trumpin kuultavaksi lähiviikkoina

  10. 10

    Mayon-tulivuori syöksi laavaa jopa 700 metrin korkeuteen – ”Kuulosti kuin lentokone laskeutuisi”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Syyttäjä: Madsen kidutti Kim Wallin kuoliaaksi sukellusveneessä

  4. 4

    Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

  5. 5

    Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

  6. 6

    Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

  7. 7

    Näin Haaviston ja Niinistön ennennäkemätön vääntö eteni sanasta sanaan: ”Täydellisen tahallinen väärennös. Älä hyvä Pekka väärentele puheitani”

  8. 8

    Nokkela autoilija voi säästää yhden katsastuskerran – uusi laki voimaan pian

  9. 9

    Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys: ”Vaarallinen tsunami on mahdollinen tai jo tapahtumassa”

  10. 10

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

  2. 2

    Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

  3. 3

    Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

  4. 4

    Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

  5. 5

    Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

  6. 6

    Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

  7. 7

    Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

  8. 8

    Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

  9. 9

    Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

  10. 10

    Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    16-vuotias urheilijatyttö heräsi raiskaukseen: ”Mitä helvettiä sä teet?” – viinaa tarjonnut Suomen mestari ei lopettanut

  2. 2

    Tätä et taatusti tiennyt kaupan paperipusseista – vinkki, joka saa sinut muuttamaan tapasi

  3. 3

    Yksin kotona -elokuvien ex-lapsitähti avautui perhehelvetistään – vanhemmat veivät miljoonaomaisuuden, isä alisti ja löi

  4. 4

    Mies vei lompakon naisystävänsä kuolleelta kummisedältä ja lähti Thaimaahan – pian paljastui karu totuus

  5. 5

    Kikka, jolla Vivi elvytti rohtuneet huulensa, kun mikään huulirasva ei enää auttanut – aikaa meni kaksi sekuntia

  6. Näytä lisää