Ulkomaat

"Kanoottimies" lavasti kuolemansa - joutuu vaimoineen vankilaan

Julkaistu:

Britanniaa kiehtonut petosoikeudenkäynti sai keskiviikkona päätöksensä, kun oman kuolemansa lavastanut John Darwin ja hänen vaimonsa Anne Darwin tuomittiin vankilaan. Kumpikin sai petoksesta ja rahanpesusta yli kuuden vuoden tuomion.

Monimutkainen petosvyyhti alkoi purkautua viime joulukuussa, kun viisi vuotta sitten kuolleeksi julistettu John Darwin ilmestyi lontoolaiselle poliisiasemalle.

Darwin, joka "katosi" melontaonnettomuudessa, väitti kärsivänsä muistinmenetyksestä.

Pian kävi kuitenkin ilmi, että Darwinit olivat lavastaneet onnettomuuden 250 000 punnan (yli 300 000 euron) henkivakuutusrahojen vuoksi. Pariskunta oli muuttanut Panamaan, jonne he aikoivat perustaa oman melontakeskuksen.

Jostain syystä John Darwin, joka oli ennen Panamaan muuttoa piilotellut vuosikausia vanhassa kodissaan, päätti kuitenkin palata Britanniaan.

Jutun ratkaissut tuomari piti erityisen raskauttavana seikkana sitä, että pariskunta oli valehdellut kahdelle aikuiselle pojalleen heidän isänsä kuolleen.